Kaupunkilaisten ilmastopaneeli viitoitti tietä reilulle siirtymälle päästöttömään liikenteeseen Helsingissä

Satunnaisotannalla helsinkiläisistä koottu kaupunkilaisten ilmastopaneeli on puntaroinut keinoja, joilla Helsinki voisi päästä liikenteen osalta päästövähennystavoitteisiinsa. Ilmastopaneeli on saanut valmiiksi julkilausumansa. Siinä painotetaan erilaisten liikkujien tarpeita, joukkoliikenteen ja pyöräilyn kehittämistä, talvikunnossapidon parantamista ja liikkumisen edellytysten parantamista eri kulkumuodoilla.
Paneelissa tavalliset helsinkiläiset pohtivat, miten liikkuminen on tulevaisuudessa sujuvaa ja reilua kaikille. Kuva: Teina Ryynänen.
Paneelissa tavalliset helsinkiläiset pohtivat, miten liikkuminen on tulevaisuudessa sujuvaa ja reilua kaikille. Kuva: Teina Ryynänen.

– Helsingin kaupunki on selvittänyt tehokkaita liikenteen päästövähennystoimia, joiden avulla voimme saavuttaa hiilineutraaliustavoitteemme. Osana valmistelua kutsuimme kaupunkilaisia paneeliin arvioimaan ilmastotekojen vaikutuksia heidän arkeensa ja puntaroimaan miten siirtyminen vähäpäästöiseen liikenteeseen voitaisiin toteuttaa reilulla tavalla, kertoo ilmastojohtaja Hanna Wesslin.

Puntaroiva kaupunkilaisten paneeli on uusi osallistumisen muoto Helsingissä. Paneeli muodosti aiheesta oman julkilausuman. Siinä nousi esille viisi teemaa. Ne liittyvät joukkoliikenteen kehittämiseen, talvikunnossapidon parantamiseen, kaupunkirakenteen kehittämiseen, pyöräliikenteen edellytysten parantamiseen sekä siihen, miten voidaan ottaa huomioon autoa välttämättä tarvitsevat ympäristövyöhykkeiden toteutuksessa.

Paneeli korostaa, että muutoksessa päästöttömään liikenteeseen on huomioitava laajasti turvallisuus sekä erilaiset liikkujat ja erityisryhmät, kuten vammaiset, pitkäaikaissairaat ja ikäihmiset. On tärkeää ottaa eri ryhmät mukaan osaksi heihin kohdistuvien päätösten suunnittelua.

Paneelissa keskusteltiin kipakastikin muun muassa päästöttömästä yksityisautoilusta. Autoa tarvitseville ryhmille on annettava mahdollisuus ajoon polttomoottoriautoilla tai pidempi siirtymäaika päästöttömään autoiluun. Autoa tarvitsevat ryhmät olivat paneelin mielestä esimerkiksi taksit, invataksit ja muut kuljetuspalvelut, ruoan ja tavaroiden kotiinkuljetus, liikenne terveydenhuoltoon, tulkkien, muiden avustajien ja tukipalvelujen tarvitsema autoliikenne.

– Paneeli tarjoaa selkänojaa päätöksentekijöille, sillä julkilausumassa kuuluu kaupunkilaisten punnittu näkemys. Panelistit toivovat, että he kuulevat myöhemmin, miten liikenteen ympäristöasiat ovat edenneet päätöksenteossa, kertoo paneelin osallistunut Pyry Luhtanen.

Liikenteen ilmastopaneeli oli Helsinki pienoiskoossa

Helsingin ilmastopaneeli koottiin siten, että 5 000 helsinkiläistä täysi-ikäistä sai satunnaisotannalla kutsun liikenteen ilmastopaneeliin. Kiinnostuneet vastasivat kyselyyn, jonka perusteella kaupunki kokosi paneeliin 64 henkilön monipuolisen ryhmän anonyymisti. Valintakriteerit ja paneelin lopulliset osallistujat vastaavat Helsingin väestöpohjaa. Paneeliin kutsuttiin lisäksi edustajat Helsingin vanhus-, vammais- ja nuorisoneuvostoista.

Paneelissa tavalliset helsinkiläiset pohtivat, miten liikkuminen on tulevaisuudessa sujuvaa ja reilua kaikille, eri alueilla asuville, erilaisissa perhetilanteissa eläville, eri liikennemuotoja käyttäville ja eri tulotason kaupunkilaisille, vaikka yksityisautoilu vähenee. Liikenteen ilmastopaneeli tapasi neljä kertaa. Paneeli muodosti yhteisen tilannekuvan aiheesta ja kirjoitti julkilausuman päätöksenteon ja jatkosuunnittelun tueksi.

Paneeli esitteli julkilausumaansa kaupunkiympäristölautakunnalle tiistaina 1. lokakuuta. Liikenteen päästövähennystoimiin liittyvää selvitystyötä käsitellään lautakunnassa myöhemmin kuluvan valtuustokauden aikana.