Kyselyssä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) voi kertoa omasta arjestaan ja hyvinvointikokemuksistaan merkitsemällä kohteita kartalle sekä jakaa kokemuksiaan esimerkiksi kodin ympäristöstä, tärkeistä arjen paikoista ja omista reiteistään. Parhaiten oman asuinympäristönsä toimivuudesta osaavat kertoa siellä asuvat ihmiset. Siksi asukkaiden näkemykset ovat tärkeitä kaupungin kehittämisessä.
Tuloksia tullaan hyödyntämään kaupungin konkreettisessa suunnittelutyössä sekä tutkimuksessa, jossa tarkastellaan esimerkiksi peruspalveluiden saavutettavuutta, naapurustojen viihtyisyyttä ja yhteisöllisyyttä sekä erilaisten ympäristöjen vaikutuksia hyvinvointiin. Vastaamalla voit siis vaikuttaa siihen, millaiseksi Helsinkiä kehitetään tulevaisuudessa.
Vastaa ja osallistu arvontaan
Kyselyyn vastaamisen yhteydessä voi osallistua arvontaan. Yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken arvotaan 600 euron arvoinen polkupyörälahjakortti sekä neljä 86 euron arvoista museokorttia.
Tutkimuksen toteuttamisesta vastaavat Helsingin kaupunki ja Aalto-yliopisto. Tiedonkeruu toteutetaan kahdessa osassa touko–elokuussa 2026. Ensimmäisessä vaiheessa Aalto-yliopisto lähetti kutsukirjeen satunnaisesti valituille helsinkiläisille. Tässä vaiheessa kyselyyn voivat vastata kaikki 18–80-vuotiaat helsinkiläiset.