Aikuisten tehtävänä on vahvistaa lasten ja nuorten oikeutta tulla kuulluksi ja ilmaista mielipiteensä ilman pelkoa seurauksista. HAAVA-materiaalipaketti tarjoaa tukea tilanteisiin, joissa vaikeita kokemuksia halutaan tunnistaa, käsitellä ja ottaa puheeksi.
Lyhytelokuvat pohjautuvat tositarinoihin
Kiusaamisväkivaltaa käsittelevän oppaan lisäksi kokonaisuuteen kuuluu kolme lyhytelokuvaa: Haava harrastuksessa, Haava kotona ja Haava muistoissa. Todellisiin tarinoihin pohjautuvat elokuvat antavat äänen kokemuksille, joista voi olla vaikea kertoa.
Lyhytelokuvat ja niihin liittyvät kysymykset ohjaavat keskustelemaan turvallisesta kohtaamisesta, reilusta toiminnasta, omien rajojen tunnistamisesta sekä itsestä ja toisista huolehtimisesta.
Materiaaleja voi käyttää kouluissa ja harrastuksissa
HAAVA-materiaalipaketti on tarkoitettu ensisijaisesti lasten ja nuorten kanssa toimiville aikuisille, kuten opettajille, harrastusten ohjaajille ja valmentajille.
Materiaalia voi hyödyntää esimerkiksi seurojen, koulujen ja muiden yhteisöjen aikuisten välisissä keskusteluissa ja koulutuksissa. Sen avulla voidaan tunnistaa kiusaamisväkivaltaa, pohtia turvallisen toiminnan järjestämistä ja vahvistaa yhteisiä toimintatapoja.
Materiaalia voi käyttää myös lasten ja nuorten kanssa. Lyhytelokuvien ja kysymyskorttien avulla voidaan keskustella yhdessä esimerkiksi siitä, miltä kiusaamisväkivalta, alistaminen tai epäreilu kohtelu tuntuu, miten tilanteisiin voidaan puuttua ja mistä voi saada apua.
HAAVA-materiaalipaketti on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
HAAVA syntyi yhteistyössä nuorten ja ammattilaisten kesken
HAAVA-kokonaisuus on toteutettu Helsingin kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palveluiden, Harjulan Setlementti ry:n Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkun, Väestöliiton Et ole yksin! -palvelun sekä Espoon sirkus- ja teatterikoulu Eskon yhteistyönä. Lisäksi kokonaisuuden valmisteluun on osallistunut alan ammattilaisia, media-alan opiskelijoita ja harjoittelijoita sekä vapaaehtoisia nuoria ja aikuisia.