Haemme yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme Puistolanraitin ala-asteen kouluun sinua, joka olet motivoitunut tekemään koulunkäynninohjaajan tehtäviä.
Kiinnostaako sinua työskentely upeassa, yhteisöllisessä työporukassa? Onko sinulla kokemusta kielellisiä erityishaasteita omaavista lapsista? Saatat olla juuri etsimämme henkilö!
Koulunkäynninohjaajana työskentelysi tavoitteena on oppijan ohjaaminen ja tukeminen koulunkäynnin- ja oppimisprosessin eri vaiheissa. Meillä työskennellessä tehtäviisi kuuluu keskitettyjen palvelujen vaativan tuen erityisluokan (kielelliset haasteet) oppilaiden ohjaaminen oppituntien aikana, taksien vastaanotto sekä toimipaikasta toiseen siirtymissä tukeminen. Oppilaita on luokassa kahdeksan ja he ovat eri luokka-asteilta.
Puistolanraitin ala-asteen koulu toimii kahdessa eri toimipisteessä keskellä vehreää ja viihtyisää Puistolan asuinaluetta. Puistolanraitin ala-asteella on yhteensä n. 430 oppilasta. Koulumme on koulu kaikille eli palvelemme sekä lähialueen lapsia että keskitettyjen palvelujen oppilaita. Koulun toimintakulttuuria leimaa vahvasti tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu sekä yhteisöllinen tekeminen. Meillä on mahdollisuus kehittää itseään ja käyttää vahvuuksiaan. Henkilöstön pieni vaihtuvuus kertoo, että meillä viihdytään. Tervetuloa joukkoomme! Suoritamme haastatteluja mahdollisesti jo hakuaikana.
Työaikasi koulunkäynninohjaajana on 26 h/vko.
Osa-aikaisen 26 h/vko työsuhteen palkka on 1592,35 €/kk, lisäksi palkkaan kuuluu mahdolliset KVTES:n mukaiset työkokemuslisät.
Koulunkäynninohjaajan kokonaistuntimäärä voidaan tarkistaa lukuvuosi kerrallaan koulun resurssin puitteissa koulun toiminta-ajaksi.
Vuosilomat ajoitetaan pääsääntöisesti koulujen loma-ajoille. Koulujen loma-aikoina koulunkäynninohjaajat ja erityiskoulunkäynninohjaajat voivat myös työskennellä kehitysvammaisten ja autististen lasten keskitetyssä lomatoiminnassa. Loma-aikoina toimipaikka voi olla joku muu Helsingin kaupungin koulu.
Mitä Helsingin kaupunki tarjoaa sinulle?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu soveltuva tutkinto.
Lisäksi tehtävässä edellytetään suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa.
Tehtävään otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rekisteriote.
Tehtävässä luetaan eduksi kokemus kielellisesti erityishaasteisista lapsista.
Sopimusala
KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
rehtori Nina Orpana
09 31082612
Nina.Orpana@hel.fi