Haemme yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme Aleksis Kiven peruskouluun sinua, joka olet motivoitunut tekemään koulunkäynninohjaajan tehtäviä. Työsuhde jatkuu hyvin todennäköisesti keväällä 2026 vakituisena tehtävänä.
Aleksis Kiven peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu Helsingin Kalliossa erinomaisten liikenneyhteyksien äärellä.
Koulunkäynninohjaajana työskentelysi tavoitteena on oppijan ohjaaminen ja tukeminen koulunkäynnin- ja oppimisprosessin eri vaiheissa.
Meillä työskennellessä tehtäviisi kuuluu työskentely yläkoulun autismiopetuksen luokassa. Tehtäviin kuuluu avustaminen ja tukeminen oppilaiden koulupäivän aikana. Lisäksi tehtävään kuuluu toimiminen iltapäivätoiminnassa ja lomahoidossa. Oppilaiden tuen tarve vaihtelee. Osa oppilaista tarvitsee hyvin paljon tukea ja apua ja osa toimii itsenäisemmin.
Koulumme on muutama vuosi sitten täydellisesti remontoitu, joten pääset työskentelemään erittäin siiteissä ja toimivissa tiloissa. Lisäksi meillä on mahtavan hieno työyhteisö, joten pääset työskentelemään mukavien työkavereiden parissa.
Työaikasi koulunkäynninohjaajana on 38h 15 min.
Täyden työajan palkka on 2342,71 €/kk, lisäksi palkkaan kuuluu mahdolliset KVTES:n mukaiset työkokemuslisät.
Koulunkäynninohjaajat otetaan Helsingin kaupungin palvelukseen ja työsopimukseen kirjataan ensimmäinen toimipaikka. Toimipaikka määräytyy kulloinkin käytettävissä olevien resurssien perusteella ja voi vaihtua vuosittain. Koulujen loma-aikoina koulunkäynninohjaajat ja erityiskoulunkäynninohjaajat työskentelevät kehitysvammaisten ja autististen lasten keskitetyssä lomatoiminnassa. Loma-aikoina toimipaikka voi olla joku muu Helsingin kaupungin koulu. Kesäloma ajoitetaan pääsääntöisesti lomatoiminnan sulun ajalle.
Mitä Helsingin kaupunki tarjoaa sinulle?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu soveltuva tutkinto.
Lisäksi tehtävässä edellytetään suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa.
Tehtävään otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rekisteriote.
Luemme eduksi kokemuksen yläkoulun vaativan erityisen tyen luokassa toimimisesta.
Sopimusala
KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
rehtori Mikko Kytömäki
0403341372
mikko.kytomaki@hel.fi