Pohjoismaiden pääkaupungeista Helsingissä vihreiden kannatus vahvinta

Pohjoismaiden pääkaupungeista Helsingissä vihreiden kannatus on vahvinta.
Vaalimainoksia puiden edustalla. Kuva: Marjo Karttunen

Vuoden 2021 kuntavaaleissa kokoomus ja vihreät säilyivät Helsingin suurimpina puolueina. Helsingin kuntavaalien tuloksia vertailtaessa muiden Pohjoismaiden pääkaupunkien paikallisvaaleihin vihreiden kannatus oli vahvinta Helsingissä. Toisaalta myös perussuomalaiset pärjäsi pääkaupunkitasolla oikeistopopulistisista tai uusnationalistisista puolueista parhaiten. Nämä tiedot ja muita vaalituloksia selviävät kaupunginkanslian uudesta julkaisusta Vuoden 2021 kuntavaalit Helsingissä.

Tanskassa kuntavaalit pidettiin vuonna 2017, Ruotsissa vuonna 2018 ja Norjassa vuonna 2019. Eri puolueiden menestystä Pohjoismaiden pääkaupungeissa vertailtiin näiden vaalien tulosten avulla.

Pohjoismaisten puolueiden pääkaupunkikohtaisessa kannatuksessa suuria eroja

Pohjoismaisessa tarkastelussa vihreiden kannatus (19,8 prosenttia) oli vaalitappiosta huolimatta vahvinta Helsingissä. Myös Kööpenhaminassa sikäläisten ympäristöpuolueiksi luokiteltavien kahden puolueen yhteenlaskettu kannatus oli lähellä kahtakymmentä prosenttia. Oslossa vastaavan puolueen äänisaalis asettui vaalivoiton jälkeen noin viiteentoista ja Tukholmassa vaalitappion seurauksena noin kahdeksaan prosenttiin.

Oikeistopopulistiset tai uusnationalistiset puolueet saivat runsaasti ääniä näissäkin vaaleissa. Parhaiten pärjäsi pääkaupunkitasolla Suomen perussuomalaiset noin 10 prosentin kannatuksella. Ruotsidemokraattien kannatus oli myös nousussa (8 prosenttia), kun taas Dansk Folkeparti (5 prosenttia) ja Norjan Fremskrittspartiet (5,3 prosenttia) kärsivät vaalitappion.

Sosiaalidemokraattinen puolue oli viime kuntavaaleissa vahvin Kööpenhaminassa, jossa se sai 27,6 prosenttia äänistä ja heikoin puolestaan Helsingissä (14,4 prosenttia).

Pohjoismaiden pääkaupungit eroavat muusta maasta samansuuntaisesti

Kaikissa neljässä tarkastellussa maassa pääkaupunki näyttäytyy arvoliberaalimpana kuin koko maa keskimäärin. Sekä sosiaalikonservatiivisten että oikeistopopulististen puolueiden kannatus on Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa ja Kööpenhaminassa alempi kuin koko maassa.

Sen sijaan sosiaalidemokraatteja vasemmistolaisempien puolueiden ja ympäristöpuolueiden kannatus on pääkaupungeissa suurempaa kuin valtakunnallisesti. Suurimmat erot löytyvät Suomen vihreiden ja Tanskan Enhedslisten-puolueen ja Alternativet-puolueen kohdalla.

Äänestysvilkkaus ja eri puolueiden kannatus vaihtelevat suuresti Helsingin eri alueiden välillä

Helsingissä äänestysprosentti on vaalista toiseen vaihdellut suuresti eri äänestysalueiden välillä. Vilkkaimmalla äänestysalueella äänestettiin vuonna 2021 lähes kaksi kertaa aktiivisemmin kuin hiljaisimmalla alueella. Helsingin korkein äänestysprosentti oli Länsi-Pakilan ja Tuomarinkylän peruspiireissä sekä Helsingin kantakaupungissa Vironniemen, Taka-Töölön ja Lauttasaaren peruspiireissä, joissa noin kolme neljästä äänioikeutetusta äänesti vaaleissa. Heikoimmillaan vaaliosallistuminen oli Jakomäen ja Mellunkylän peruspiireissä, joissa äänestysaste oli vain reilu 40 prosenttia.

Myös puolueiden kannatuksessa on Helsingin sisäisiä alueellisia eroja. Vihreät hallitsevat Kalliosta Herttoniemeen ulottuvaa, Vanhankaupunginlahtea ympäröivää vyöhykettä. Näillä alueilla vihreät sai yli viidesosan kaikista äänistä. SDP taas menestyi vuonna 2021 puolueista parhaiten Pukinmäen peruspiirin lisäksi kolmessa Itäisessä peruspiirissä Mellunkylässä, Vuosaaressa ja Myllypurossa. Näillä alueilla sosiaalidemokraatteja äänesti yli 22 prosenttia äänestäjistä. Perussuomalaiset taas oli kannatusosuudeltaan suurin puolue Jakomäessä 22,3 prosentin osuudella. Muissa peruspiireissä, eli niistä valtaosassa, kokoomuksen kannatus oli suurinta. Vahvinta kannatus oli Länsi-Pakilassa, jossa kokoomus sai äänistä 42 prosenttia.

Vuoden 2021 kuntavaalit Helsingissä (pdf). (Jenni Erjansola, Pasi Saukkonen, Ilkka Niemi & Saku Saarimaa)

Tiivistelmä