Helsinki vastaa talviuintibuumiin ja avaa viisi uutta uintipaikkaa

Talviuinnin, kuten monen muunkin ulkoaktiviteetin, suosio kasvoi Helsingissä pandemian aikana, ja kävijämäärät ovat pysyneet korkeina siitä asti. Helsingin kaupunki on vastaamassa talviuintibuumiin, sillä tällä talviuintikaudella avataan peräti viisi uutta talviuintipaikkaa.
Aurinkolahteen on avattu uusi talviuintipaikka. Kuva: Helsingin kaupunki.
Aurinkolahteen on avattu uusi talviuintipaikka. Kuva: Helsingin kaupunki.

Helsingissä oli tämän talviuintikauden alussa 13 talviuintipaikkaa, joiden toiminnoista vastaavat talviuintiseurat ja -yhdistykset. Helsingin talviuintipaikkoja ylläpitävät ja hallinnoivat talviuintiseurat ovat saaneet paljon uusia jäsenhakemuksia, mutta kaikki halukkaat eivät ole talviuintipaikkaa itselleen löytäneet tai päässeet liittymään haluamiinsa talviuintiseuroihin tai -yhdistyksiin. 

Uudet talviuintipaikat avataan seuraaviin kohteisiin: 

– Myös näitä uusia talviuintipaikkoja pyörittävät yritykset ja yhdistykset. Mutta Helsingin kaupunki kuitenkin edellyttää, että uusissa talviuintipaikoissa jäsenmääriä ei rajoiteta millään tavalla, vaan niihin voi liittyä kaikki halukkaat talviuinnista kiinnostuneet, kertoo Helsingin liikuntapalveluiden projektikoordinaattori Oleg Jauhonen.  

Myös jäsenmaksut pidetään Helsingin edellytyksestä maltillisina, sillä talviuintikauden jäsenyyden hinta uusissa talviuintipaikoissa on 30 euroa. Lisäksi uusilla talviuintipaikoilla tullaan järjestämään talviuintia kertamaksulla vähintään kerran viikossa 4 tunnin ajan maksimissaan hintaan 5 euroa/kertauintikäynti. Kertakäynnit tulevat olemaan valvottuja, jolloin paikalla on henkilökuntaa, joka huolehtii talviuimareiden turvallisuudesta. 

Talviuinnin suosio näkyi myös Helsingin kaupungin toteuttamassa Omastadin eli osallistuvan budjetoinnin kaupunkilaisille suunnatussa ideahaussa ja äänestyksessä. Muun muassa Omastadin kautta Helsingin kaupunki toteuttaa näitä uusia talviuintimahdollisuuksia parantavia hankkeita eri puolilla kaupunkia. 

Aurinkolahden talviuintipaikka jo avattu 

Ensimmäisenä Helsingin uusista talviuintipaikoista avattiin Vuosaaren Aurinkolahdessa sijaitseva ja Kahvila Kampelan yhteydessä oleva pulahduspaikka. Uunituore talviuintipaikka avattiin maanantaina 12.12. Kello 12. Aurinkolahdessa talviuinti hoituu lunastamalla Kahvila Kampelasta 30 euroa maksavan jäsenrannekkeen. Rannekkeella pääsee avantoon ja lämmitettyyn pukukoppiin joka päivä kello 6.00–21.00 välisenä aikana.  

– Paikka ehti olla auki kymmenisen minuuttia, kun ensimmäinen asiakas kävi pulahtamassa. Sen jälkeenkin on ihan mukavasti asiakkaita riittänyt, juttelee Kahvila Kampelan Riina Dursun

– Ja joka lauantai kello 12–16 pääsee talviuintia kokeilemaan kertalipulla hintaan 5 euroa, Dursun jatkaa. 

Sinua voisi kiinnostaa

Kaupunkilaisille suunnattu kysely keskustan kehittämisestä on nyt avattu. Kuva: Veeti Hautanen

Helsingin ydinkeskustaa tarkastellaan nyt monipuolisesti

Julkaistu:
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen isännöi Helsinki Welcome Day -tilaisuutta.  Kuva: Alessandro Rampazzo

Helsinki juhlisti uusia kansainvälisiä asukkaitaan

Julkaistu:
Helsingissä pääsee pulahtamaan avantoon myös kertamaksulla kuulumatta talviuintiseuraan. Kuva: Sasa Tkalcan/Kurkista/Helsinki Partners

Talviuintimahdollisuuksia parannetaan

Julkaistu: