Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen aluetta uudistava kaavaehdotus etenee valtuustoon

Kaupunginhallitus hyväksyi 2. helmikuuta kokouksessaan Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen alueen asemakaavan muutoksen. Kaavaratkaisu mahdollistaa alueen kehittämisen nykyistä elinvoimaisemmaksi, viihtyisämmäksi ja toiminnoiltaan monipuolisemmaksi kulttuurin ja kaupan alueeksi, jossa myös asutaan
Ilmakuva Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen alueesta.
Stoan ja Puhoksen alueen asemakaavan muutos vahvistaa Itäkeskuksen asemaa itäisen Helsingin ytimenä. Näkymä alueen yli itään. Kuva: Tuukka Ylönen

Stoan ja Puhoksen alueen asemakaava koskee Itäkeskuksen ja Puotinharjun rajalla olevaa aluetta, jolle kulttuurikeskus Stoa ja ostoskeskus Puhos muodostavat niin toiminnallisen kuin kaupunkikuvallisen ytimen. 

Kaavaratkaisu mahdollistaa kulttuurikeskus Stoan laajennuksen sekä uuden julkisen puiston, asuntojen ja liiketilojen rakentamisen. Puhoksen alkuperäinen, arkkitehtonisesti arvokas rakennusosa säilytetään ja sen edusaukio ennallistetaan. Asukasmäärän lisäys muutosalueella on noin 1 200 asukasta.

Asemakaavan muutos etenee kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Ala-Malmin Sepänmäelle suunnitteilla asuntoja yli 1 300 asukkaalle

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös Ala-Malmin Sepänmäen asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Kaavaratkaisu edistää asuntotuotantoa ja mahdollistaa uuden tyyppisen vetovoimaisen asuinalueen muodostamisen, jolla tuetaan Malmin kasvua ja elinvoimaisuutta. 

Alueella sijaitsevat 15 Hekan omistamaa 2-kerroksista pienkerrostaloa puretaan. Tavoitteena on mahdollistaa luonnonläheistä, sekoittunutta, matalaa ja kerrostalovaltaista asumista Malmin palvelutarjonnan vaikutuspiiriin sekä päiväkodin ja pienimuotoisten liike-, toimisto-, työ- ja palvelutilojen toteuttaminen. Asemakaavan mahdollistama asukasmäärä alueelle on 1 330 asukasta. 

Lopullisen päätöksen kaavamuutoksesta tekee kaupunginvaltuusto.

Sörnäisten metroaseman laituritason liukuportaat ja hissit korjataan

Kaupunginhallitus hyväksyi Sörnäisten metroaseman laituritason tasonvaihtolaitteiden uusimisen hankesuunnitelma. Liukuportaiden ja vinohissien uusimisella parannetaan Sörnäisten metroaseman tasonvaihtolaitteiden toimintavarmuutta ja siten ylläpidetään matkustajaliikenteen toimivuutta, esteettömyyttä ja asiakastyytyväisyyttä. 

Tasonvaihtolaitteiden uusimisen aikana aseman matkustajakäyttö väistämättä estyy. Hanke ajoitetaan toteutettavaksi Junatien metrosillan uusimisen aiheuttaman metron liikennekatkon aikana.

Sörnäisten metroaseman lippuhallista laituritasolle johtavat pitkät liukuportaat ovat alkuperäiset vuodelta 1983, ja ne on viimeksi peruskorjattu vuosina 2008–2010. Laituritasolle kulkevat vinohissit ovat myös aseman alkuperäiset ja ne on peruskorjattu vuonna 2010.

Sörnäisten metroasemaa käyttää päivittäin noin 32 000 henkilöä.

 

Lisäksi kaupunginhallitus päätti perustaa Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Marian, jonka tehtävänä on Maria01 startupkampus -alueen kiinteistöjärjestelyjen toteuttaminen ja alueen kehittäminen. 

Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.

Suosituksia sinulle

Suosittelut luodaan automaattisesti sisältöjen perusteella.