Näin Jätkäsaaren rakentaminen etenee vuonna 2026

Jätkäsaaren rakentaminen jatkuu vuonna 2026 useissa kohteissa. Vuoden aikana etenevät erityisesti katu- ja puistohankkeet sekä rantarakenteiden parannustyöt. Myös Uinti- ja liikuntakeskuksen rakentamisen valmistelut sekä Saukonpaaden uuden talviuintipaikan toteutus ovat vauhdissa.
Ilmakuva talvisesta Jätkäsaaresta
Entisestä satama-alueesta kehittyvä Jätkäsaari kasvaa ja täydentyy uusilla rakennuksilla, kaduilla ja viheralueilla. Kuva: Harri Saarinen

Uinti- ja liikuntakeskuksen hanke etenee kohti rakentamista

Varsinainen Bunkkeri-rakennus on jo purettu, ja kolmannen purkuvaiheen, eli kellarin purkamisen ja uudisrakennuksen valmistelevan osuuden arvioidaan valmistuvan kesällä 2026. Tämän jälkeen liikunta- ja uimahallin uudisrakentaminen voi alkaa vuoden 2026–2027 vaihteessa. Rakennuksen arvioitu valmistumisaika ajoittuu vuoteen 2029. 

Saukonpaaden talviuintipaikan rakentaminen alkaa

Saukonpaadenrantaan on tulossa uusi konttisauna ja virallinen talviuintipaikka. Sauna- ja pukuhuonetilojen toteuttajaksi ja toimijaksi on valittu kilpailutuksen kautta Löylykontti Oy, joka on vuokraamassa kaupungilta maa-alueen toimintaa varten.

Kaupunki rakentaa alueelle laiturit ja aallonvaimentimet sekä tarvittavat tekniset liitännät operointia varten. Rakentamisen arvioidaan käynnistyvän touko-kesäkuussa 2026. Hanke toteutetaan osana OmaStadia, jonka kautta helsinkiläiset voivat itse ehdottaa ja äänestää asuinalueidensa kehittämishankkeita.

Katujen rakentaminen Melkinlaiturilla ja Saukonkanavan ympäristössä

Vuoden aikana etenevät useat laajat katu-urakat. Melkinlaiturin alueella kadut valmistuvat vähitellen, ja Saukonkanavan viereisellä saarialueella alkaa ensimmäisten katujen rakentaminen. Myös Ahdinaltaan reuna-alueen Valtamerilaiturin katu- ja rantarakenteiden rakentaminen käynnistyy.

Porkkalankadun parannustyöt jatkuvat välillä Länsisatamankatu–Länsiväylä, ja Selkämerenkadulla rakennetaan kunnallistekniikkaa ja uusia jalankulku- ja pyöräilyjärjestelyjä. Jätkäsaarenlaiturin uudistaminen etenee sataman läheisyydessä, ja Jätkäsaaren laiturin viereisellä Suezinkadun osuudella tehdään kadun rakentamistöitä, joissa uusitaan kunnallistekniikkaa ja rakenteita.

Lisäksi useita katuosuuksia viimeistellään, kun viereiset korttelit valmistuvat, esimerkiksi Laivapojanaukiolla, Tongankujalla sekä Naurunkadun ja Atlantinaukion ympäristössä. Myös Melkinlaiturin katuosuuksia päällystetään Atlantinkadun ja Naurunpuiston välillä. Atlantinaukiolle viimeistelytöiden yhteydessä valmistuu myös Litorinameren kalastajat -taideteoskokonaisuus, josta jo toinen osa on valmistunut jo aiemmin Madeiranaukiolle.  

Ilmakuva talvisesta Jätkäsaaresta
Jätkäsaaren asuinalueet, kadut ja rantavyöhykkeet rakentuvat ja viimeistellään usean vuoden aikana. Kuva: Harri Saarinen

Rantarakenteiden työt jatkuvat

Rantarakenteita korjataan ja rakennetaan useassa kohteessa. Melkinlaiturin rantarakenteiden korjaus jatkuu, ja Saukonlaiturissa aloitetaan rantarakenteiden ja merialueen töitä sisältävä uusi urakka.

Ahdinaltaan alueella on tehty loivennustäyttöjä ja painopenkereitä, joiden avulla luodaan edellytyksiä tuleville rantapuistoille ja uimarannalle. Varsinainen rakentaminen voi alkaa vasta maaperän vakiinnuttua, arviolta noin kolmen vuoden kuluttua. 

Puistojen suunnittelu etenee

Jätkäsaaren uusien puistojen suunnittelu jatkuu koko vuoden. Neptunuksenpuistossa edetään rakennussuunnitteluun, Tulimaanpuistossa laaditaan sekä puisto- että rakennussuunnitelmia ja Naurunpuistosta valmistellaan yksityiskohtaisia suunnitelmia.

Saukonnokan pienvenesataman ja kanava-alueen suunnittelu on käynnissä, mutta vaatii päätöksiä vesiluvista ennen toteutusta. Hyväntoivonpuiston eteläosan viimeistelyjä tehdään vielä vuoden 2026 aikana. 

Satamatunnelin ja pikaraitiotien suunnittelu etenee

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 10. joulukuuta Jätkäsaaresta Länsiväylälle suunnitellun satamatunnelin mahdollistavan asemakaavan. Länsisataman satamatunnelin suunnittelua valmistellaan satamatunneliallianssissa. Allianssin kehitysvaihe käynnistyy alkuvuonna 2026, ja varsinainen suunnitteluvaihe alkaa kesällä. Tunnelin tavoitteena on tulevaisuudessa siirtää merkittävä osa raskaasta satamaliikenteestä pois Jätkäsaaren kaduilta. 

Länsisataman pikaraitiotien suunnittelu jatkuu, ja sen hankesuunnitelma valmistuu alkuvuodesta 2026. Suunnittelussa tarkastellaan muun muassa Tyynenmerenkadun pysäkkialueiden pieniä muutoksia ja mahdollisia viherratkaisuja. 

Rakentaminen näkyy arjessa 

Vuonna 2026 Jätkäsaaressa rakennetaan runsaasti katu- ja rantarakenteita, viheralueita ja tehdään esirakentamista. Kiertotalouskorttelin rakentaminen alkaa Länsisatamankadun varrella, ja Keskuskorttelin suunnittelua jatketaan yhdessä Skanskan kanssa.

Rakennushankkeet voivat ajoittain aiheuttaa melua, työmaaliikennettä ja tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Kaupunki kertoo hankkeiden etenemisestä ja vaikutuksista asukkaille sitä mukaa, kun aikataulut tarkentuvat. 

Ilmakuva talvisesta Jätkäsaaresta
Merellinen ympäristö ja tiivis kaupunkirakenne ovat Jätkäsaaren alueen tunnuspiirteitä. Kuva: Harri Saarinen