Uiminen Yrjönkadulla
Yrjönkadun uimahalli on kaupungin uimahalli. Hallin erityispiirre on, että siellä on mahdollista uida myös alastomana.
Alastomuuden vuoksi naisille ja miehille on omat uintipäivät: Naisten uintipäivät ovat maanantai, keskiviikko, perjantai ja sunnuntai. Miesten uintipäivät ovat tiistai, torstai ja lauantai.
Huomaa kuitenkin, että henkilökunnassa työskentelee päivittäin sekä naisia että miehiä. He liikkuvat hallin uinti- pesu- ja pukutiloissa uintipäivästä riippumatta. Esimerkiksi naisten vuorolla pesutiloissa voi työskennellä miespuolista henkilöstöä ja päinvastoin.
Uimahallikäynnin kesto on kaksi tuntia, jona aikana tulee myös peseytyä ja pukeutua. Valokuvaaminen on kielletty kaikkialla Yrjönkadun uimahallin tiloissa.
Ensimmäinen kerros: uima-allas ja saunat
Yrjönkadun 1920-luvun klassismia edustava allastila ja yleiset saunat sijaitsevat hallin 1. kerroksessa. Kertamaksu 1. kerrokseen on sama kuin Helsingin kaupungin muissakin uimahalleissa.
Uima-allas uimareille ja vesijuoksijoille
Hallin 1. kerroksessa on yksi uima-allas. Vain uimataitoiset saavat mennä altaaseen.
-
Uima-altaan pituus: 25 metriä
-
Uima-altaan syvyys: 0,9–3,4 metriä
-
Uima-altaan leveys: 3 uimarataa (kaksi uintiin, yksi vesijuoksuun)
-
Uimaveden lämpötila: 27 astetta
Voit lainata hallista vesijuoksuvöitä tai vaihtoehtoisesti käyttää omaa vesijuoksuvyötä.
Saunat ja tavaroiden säilytys
Ensimmäisessä kerroksessa on kaksi sähkösaunaa, joista voit valita kuumemman (85 °C) tai viileämmän (65 °C). Saunat, samoin kuin pesutilat, sijaitsevat altaan päädyssä.
Tavaroiden säilytykseen käytössäsi on lukittava pukukaappi, joka sijaitsee altaan vieressä. Lisämaksusta on saatavilla oma penkillinen pukuhytti.
Usein kysyttyä uimisesta Yrjönkadun uimahallissa
Uimahallissa ei ole ikärajaa, ja myös lapset voivat tulla uimahalliin.
Uima-altaaseen vaaditaan kuitenkin uimataito. Jos lapsi ei osaa uida, hän ei voi mennä altaaseen edes huoltajan kanssa.
7-vuotiaiden ja sitä vanhempien lasten tulee noudattaa sukupuolen mukaisia uintipäiviä: 7 vuotta täyttäneet tytöt voivat tulla halliin ainoastaan naisten uimavuoroilla ja 7 vuotta täyttäneet pojat miesten uimavuoroilla.
Kaikki eivät ui hallissa alastomina vaan useat käyttävät uima-asua. Yleisesti voisi kuvailla, että noin puolet käyttää uima-asua ja puolet ui ja kulkee hallissa alasti.
Voit aina itse valita, käytätkö uidessasi uima-asua vai et. Uimahallin aula ja kassa ovat kuitenkin alueita, joihin et voi mennä alastomana.
Yrjönkadun uimahalli on erittäin suosittu ja siksi joskus ruuhkainen. Joskus halliin pääsyä joutuu myös jonottamaan.
Yrjönkadun uimahallissa etenkin maanantai on ruuhkainen päivä, koska silloin hallin 2. kerros on suljettu. Maanantaiseen naisten uintipäivään joutuukin melko usein jonottamaan sisäänpääsyä.
Yleisesti hallissa on vähemmän ruuhkaa miesten päivinä kuin naisten päivinä. Kellonajoista illat ovat ruuhkaisimpia. Jos haluat nauttia väljemmästä tunnelmasta, kannattaa uimahalliin tulla heti aamulla.
Uimahallin 2. kerros on lähes päivittäin täynnä.
Toinen kerros: lisäpalvelut erillisellä pääsymaksulla
Yrjönkadun uimahallin 2. kerroksessa voit nauttia rauhallisesta tunnelmasta lepohyttien, ravintolapalveluiden ja erilaisten saunojen parissa. 2. kerrokseen on oma pääsymaksu, joka sisältää myös 1. kerroksen käytön.
Sisäänpääsy toiseen kerrokseen
Uimahallin 2. kerrokseen tarvitset erillisen lipun, jonka saat ostettua uimahallin kassalta. Lippu sisältää sekä 1. että 2. kerroksen käytön, joten pääset sillä myös uimaan.
Lippu oikeuttaa kahden tunnin oleskeluun hallissa. Rauhallisina aikoina voit ostaa yhden lisätunnin, jolloin aika on yhteensä kolme tuntia.
2. kerrokseen mahtuu kerralla 40 asiakasta. Jos kerros on täynnä, voit jäädä jonottamaan sisäänpääsyä.
Lepohytti, kylpytakki ja pyyhe
2. kerroksen pääsymaksulla saat käyttöösi oman lepohytin, joka toimii myös pukukoppina ja säilytyspaikkana arvotavaroille. Lipun hintaan sisältyy myös kylpytakki, pyyhe ja pefletti.
Lepohyttisi edustalla sijaitsee hyttiin kuuluva pöytäryhmä, josta on näkymä uima-altaalle.
Kahvila-ravintolan palvelut
Uimahallin toiseen kerrokseen aukeaa lähiaikoina kahvila-ravintola, joka palvelee toisen kerroksen asiakkaita.
Toisen kerroksen saunat
2. kerroksen asiakkaana käytössäsi on kolme saunaa:
-
puulämmitteinen sauna
-
pieni höyrysauna
-
infrapunasauna.
Lisäksi voit käyttää 1. kerroksen saunoja.
Usein kysyttyä toisen kerroksen palveluista
Uimahallin 2. kerros on erittäin suosittu ja täynnä lähes päivittäin. Jos kerros on täynnä saapuessasi hallille, sinulla on mahdollisuus jäädä jonottamaan sisäänpääsyä.
Voit kysyä kassalta, kuinka monta henkilöä on jonossa. Jos jonossa on jo useita henkilöitä, voi olla että 2. kerrokseen ei pääse kyseisenä päivänä.
Et voi tulla jonottamaan ystävien puolesta, sillä lippuja myydään vain paikan päällä oleville henkilöille.
Tämä käytäntö edistää jonon etenemistä huomattavasti ja mahdollistaa mahdollisimman monen jonottajan pääsyn 2. kerrokseen.
2. kerroksen kahden tunnin aikaraja tarkoittaa, että sinun tulee ajan päättyessä olla valmis poistumaan kerroksesta.
Voit siis käyttää 2. kerroksen palveluita kaksi tuntia: uiminen, saunominen, syöminen ja pukeutuminen tulee tapahtua kahden tunnin aikarajan sisällä.
Aikaraja on säntillinen, sillä haluamme mahdollistaa 2. kerrokseen jonottavien pääsyn kerrokseen ajallaan.
Jos hallissa on rauhallista, voit ostaa lisätunnin 2. kerrokseen. Kysy mahdollisuutta lisätuntiin henkilökunnalta.
Voit kysyä lisätuntia kassalta lipunoston yhteydessä ja ostaa sen heti saapuessasi halliin. Vaihtoehtoisesti voit ostaa lisätunnin myös myöhemmin, kun kahden tunnin aikasi 2. kerroksessa on päättymässä.
Myymme lisätunteja 2. kerrokseen ainoastaan rauhallisina aikoina.
Lisää aiheesta Yrjönkadun uimahalli
Kuvia uimahallista