Johtava sosiaalityöntekijä, sosiaalipäivystys (2 tehtävää)

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Terveys- ja päihdepalvelut, Sosiaali- ja kriisipäivystys

Tervetuloa Helsingin sosiaalipäivystyksen johtavaksi sosiaalityöntekijäksi (2 vakanssia)

Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystyksessä on neljä asiakastyötä tekevää yksikköä joista kaksi, sosiaalipäivystys ja kriisipäivystys toimivat 24/7. Yksiköillä on omien perustehtäviensä lisäksi yhteinen tehtävä, suuronnettomuusvalmius psykososiaalisen tuen osalta. Sosiaali- ja kriisipäivystyksessä on lisäksi yksikkö, joka kehittää ja ylläpitää koko soten tilannekuvaprosessia. Keskeinen tavoitteemme on täysi valmius, varautuminen ja toimintakyky 24/7.

Johtavien sosiaalityöntekijöiden tehtäviin haetaan kahta moniosaajaa, jotka ovat valmiita tarttumaan erilaisiin kehittämishaasteisiin sekä johtamaan 19 sosiaalityöntekijän työtä (näistä 8 /johtava sos.tt), yhdessä, jo työssä olevan, kolmannen johtavan sosiaalityöntekijän kanssa. Työsi on yhdessä johtamista, mutta selkeitä omia työtehtäviä itsenäisesti kannatellen. Työnjako kolmen esihenkilön välillä määritellään osaamisen ja yhteisten keskustelujen pohjalta. Lähtökohtaisesti kuitenkin haemme lastensuojelun sekä aikuissosiaalityön tai vammaistyön osaajia.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää myös osaamista ja valmiutta erilaisten työvälineiden ja tietojärjestelmien omaksumiseen (puhelinringit, Apotti, KEJO, VIRVE-laitteet). Viranomaisyhteistyö on päivittäistä ja edellyttää jatkuvia neuvotteluja erilaisissa verkostoissa.

Olet lähijohtaja, joka ymmärtää tiedolla johtamisen merkityksen työn kehittämisen sekä työhyvinvoinnin edistämisessä. Viet asiat maaliin ja olet oivaltanut tarkoituksenmukaisten rakenteiden tärkeyden johtamisessa. Pidät tärkeänä huolehtia henkilöstön työhyvinvoinnista ja osaamisesta.

Olet tiimipelaaja, joka ottaa vastuuta oman yksikön johtamisesta samanaikaisesti koko sosiaali- ja kriisipäivystyksen yhteisiä tavoitteita edistäen. Johdamme toimintaa ja yksiköitä yhdessä, johtoryhmänä/ johtotiiminä. Keskeistä on, että sitoudut johtamaan sosiaalipäivystystä kahden muun johtavan sosiaalityöntekijän kanssa. Päivystysyksiköiden työtä seuraamalla ja täsmentämällä, tiiviisti yhteistyössä sosiaali- ja kriisipäivystyksen muiden yksiköiden esihenkilöiden kanssa. Toimitte työnantajan edustajina, työntekijöidenne työn tekemisen mahdollistajina.

Johtavan sosiaalityöntekijän työnkuvaan kuuluu:
• päivittäisjohtamisen lisäksi varallaoloa virka-ajan ulkopuolella
• päivystäminen sosiaalipäivystysyksikössä (johtavat sosiaalityöntekijät huolehtivat yhteensä 50% työpanoksesta päivystystyöhön sosiaalipäivystyksessä)
• osallistuminen johtoryhmä-/johtotiimityöskentelyyn, kehittämistoimintaan sekä yhteistyöverkostoihin
• tiivis yhteistyö muiden yksiköidemme kanssa, mutta erityisesti kriisipäivystyksen kanssa

Haastattelut pidetään 1-2.10.2025. Työssä aloitus on 1.12. Aloitusajankohtaan vaikuttaa se, milloin virkaan esitettävän turvallisuusselvitys saadaan tehtyä. Työntekijöiltä edellytetään turvallisuusselvitystä (suppea).

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.

Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän.

Kelpoisuusehdot

Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus ja Valviran ammattihenkilölaillistus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään rikosrekisteriotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

Virkaan valittavasta henkilöstä tehdään hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi/turvallisuusselvitykset(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Lisäksi edellytämme kokemusta päivystyksellisestä sosiaalityöstä ja lastensuojelutyöstä sekä johtamiskokemusta ja soveltuvuutta esihenkilötehtäviin. Hyviä vuorovaikutustaitoja, hyvää kirjallista ilmaisutaitoa, paineensietokykyä ja kykyä tehdä nopeita päätöksiä

Luemme eduksi Helsingin palvelujärjestelmän tuntemuksen sekä osaamisen ja valmiuden erilaisten työvälineiden ja tietojärjestelmien omaksumiseen (puhelinringit, Apotti, KEJO, VIRVE-laitteet)

Sopimusala

SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus

Lisätiedot

Sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö Pia Mäkeläinen, 16.9 klo 9.00-15.00:
pia.makelainen@hel.fi/ p. 050- 402 0125

Johtava sosiaalityöntekijä Virpi Råman, 18.9 klo 9.00-12.00 tai 22.9 klo 12.00-14.00:
virpi.raman@hel.fi/ p. 040- 662 1409

https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/sosiaali-ja-terveysalan-ammattilaisille

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Palvelupäällikkö asiantuntijayksikkö

Stara

Haku päättyy: 22.9.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 1.12.2025 tai sopimuksen mukaan

Johtava ohjaaja, Kallion nuorten vastaanotto

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Lasten ja nuorten vastaanotto ja perhehoito

Haku päättyy: 16.9.2025 - 15:00
Palvelussuhde: 16.9.2025 - 31.12.2027

Oppilashuollon alueyksikön päällikkö

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Esi- ja perusopetuksen opiskeluhuollon palvelut

Haku päättyy: 19.9.2025 - 12:00
Palvelussuhde: 1.10.2025 tai sopimuksen mukaan
Katso kaikki ammattialan tehtävät