Oppilashuollon alueyksikön päällikkö

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Esi- ja perusopetuksen opiskeluhuollon palvelut

Helsinki on kasvun paikka, jossa on hyvä kasvaa lapsesta aikuiseksi ja kasvattaa osaamistaan. Kaupungin perustehtävä on järjestää asukkailleen laadukkaita palveluja ja luoda edellytyksiä virikkeelliselle ja hauskalle elämälle.

Haemme esi- ja perusopetuksen oppilashuollon alueyksikön päällikköä kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle. Työ sijoittuu koilliselle alueelle.

Tule meille mielenkiintoiseen ja monipuoliseen oppilashuollon alueyksikön päällikön vakituiseen tehtävään! Tässä tehtävässä pääset edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia omalla alueella ja myös kaupunkitasoisesti. Työ on itsenäistä ja haastavaa, mutta palkitsevaa. Saat osaavan, hauskan ja kannustavan tiimin tueksesi. Meillä on tilaa suurillekin visioille!

Helsingin perusopetuksen oppilashuolto koostuu kaikkiaan lähemmäs 200 asiantuntijasta, joiden tärkeää työtä oppilashuollon alueyksikön päällikkö tukee.

Toivomme sinulta aiempaa kokemusta esihenkilönä toimimisesta. Työssä toimit esihenkilönä sekä kuraattoreille että psykologeille alueellasi ja lisäksi koulutuksesi mukaisesti ammatillisena esihenkilönä oppilashuollon kuraattoreille. Työskentelyssä painottuu kouluyhteisöjen tukeminen sekä aluetiimityöskentely oppilashuollollisten prosessien suunnittelun ja johtamisen lisäksi. Arvostamme yhteisöllistä työotetta, kokemusta erilaisten työyhteisöjen kanssa tehdystä työstä sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Johtamistyösi raameina ovat Helsingin kaupungin johtamisen kulmakivet: näkemyksellisyys, innostus, linjakkuus ja toimeenpanokyky. Ne kuvastavat, millaista yhtenäistä johtamiskäyttäytymistä ja jokapäiväisiä tekoja kaupunki odottaa johdolta ja esihenkilöiltä. Näkemyksellisyys liittyy ymmärrykseen kaupungin strategiasta sekä sitä tukevista tavoitteista. Innostus viittaa esihenkilön omaan esimerkkiin ja energiaan. Linjakkuuden ytimessä on johdonmukainen ja eettinen johtaminen ja toimeenpanokykyyn kuuluu tavoitteiden saavuttaminen tiimin kanssa ja tehtävien delegoiminen.

Helsingin kaupunki tarjoaa työntekijöilleen monipuoliset henkilöstöedut, mm. tukea työmatkoihin, alennuksia kulttuuripalveluihin ja paljon muuta! Voit tutustua henkilöstöetuihin ja kaupunkiin työnantajana täällä (linkki: https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille#tyosuhde-edut).

Jätäthän hakemuksesi 19.9. klo 15 mennessä.

Tehtävästä voit kysyä lisätietoja oppilaiden hyvinvointipäällikkö Vesa Nevalaiselta (09 310 86214, vesa.nevalainen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) ).

Tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sosiaalialalta. Lisäksi edellytämme hyvää suomen kielen ja tyydyttävää ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Tehtävässä luetaan eduksi kokemus lähiesihenkilönä toimimisesta.

Lisätiedot

Oppilaiden hyvinvointipäällikkö Vesa Nevalainen
09 310 86214
vesa.nevalainen@hel.fi

https://jelppii.fi/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Johtajalääkäri, terveysasemat ja sisätautien poliklinikka

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Terveys- ja päihdepalvelut, Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka

Haku päättyy: 12.9.2025 - 15:00
Palvelussuhde: 1.1.2026

Keskustakirjastopalvelujen johtaja, Helsingin kaupunginkirjasto

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Kirjastopalvelut, Keskustakirjastopalvelut

Haku päättyy: 10.9.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 1.2.2026

Aluekirjastopalvelujen johtaja, Helsingin kaupunginkirjasto

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Kirjastopalvelut, Aluekirjastopalvelut

Haku päättyy: 10.9.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 1.1.2026
Katso kaikki ammattialan tehtävät