Kasvatetaan tekijöiden määrää ja osaamista

Business Helsinki vastaa työmarkkinoiden muuttuviin osaamistarpeisiin yhteistyössä ammatillisen koulutuksen tarjoajien ja korkeakoulujen kanssa. Tavoitteena on kasvattaa Helsingin houkuttelevuutta kaikenlaisille tekijöille, poistaa maahanmuuton esteitä ja helpottaa kotoutumista. Jatkuva oppiminen ja osaajien pääsy osaamistaan vastaaviin töihin on kaikkien edun mukaista.

Esimerkki

Kasvatetaan nuorten hyvinvointia

Nuoruus on sekä mahdollisuuksien että korkean riskin aikaa. Mitä aikaisemmassa vaiheessa nuori löytää sopivia palveluita, koulutusta ja työtä, sen parempi kaikille. Business Helsinki auttaa nuoria tarttumaan koulutus- ja työllistymismahdollisuuksiin.

Ohjaamo Helsinki on 15–29-vuotiaille helsinkiläisille tarkoitettu matalan kynnyksen palvelu, josta saa tietoa ja tukea erilaisiin elämäntilanteisiin - maksutta ja ilman ajanvarausta. Nuoren käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, jotka neuvovat muun muassa työ- ja opiskelupaikan etsimisessä, ammatinvalinnassa, sekä terveyteen, asumiseen ja vapaa-aikaan liittyvissä kysymyksissä.

Tutustu Ohjaamon palveluihin(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Esimerkki

Vauhditetaan kansainvälisten tekijöiden työllistymistä

Kaupungin, helsinkiläisten hyvinvoinnin ja yritysten kasvu edellyttää kansainvälisten tekijöiden houkuttelemista. Business Helsinki osallistuu kaupungin vetovoiman lisäämiseen ja auttaa maahanmuuttajia ja heidän perheitään kotoutumaan ja löytämään osaamista vastaavaa työtä.

Hiljattain kaupunkiin tulleita maahanmuuttajia palveleva International House Helsinki (IHH) tarjoaa heille tietoa ja mahdollisuuksia saman katon alta. IHH palvelee myös yrityksiä ja työnantajia ulkomaiseen työvoimaan ja sen rekrytointiin liittyvissä kysymyksissä. Näin IHH tukee osaltaan sekä työpaikkojen määrän että yritysten kasvua.

Lisätietoa Internation House Helsingistä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)