Äidin ja tytärten kahvilassa leivotaan mummon reseptillä

Maria Nuutinen vaihtoi alaa ja osti tytärtensä Elli ja Sofia Uuksulaisen kanssa kahvilan. Liiketoimintakaupassa he saivat apua Business Helsingin yritysneuvonnasta.

Helsinkiläisessä Rakastan-kahvilassa tuoksuu tuore pulla. Raitiovaunut jyristävät pitkin Mannerheimintietä, mutta 175-vuotiaan leivintuvan sisällä on rauhallista.

– Tuntuu yhä epätodelliselta, että meillä on vihdoin oma kahvila. Ja vielä tällaisella historiallisella paikalla, aivan ydinkeskustassa, Maria Nuutinen sanoo.

Huhtikuun alussa Hakasalmen huvilan pihapiiriin avautunut kahvila on Marian ja hänen tytärtensä, Elli ja Sofia Uuksulaisen perheyritys. Hanke sai alkunsa jo kolme vuotta sitten, kun Maria jäi vuorotteluvapaalle vakituisesta työstään päihdeyksikön toiminnanjohtajana.

– Suunnittelimme ensin Sofian kanssa, että voisimme ruveta kahdestaan järjestämään tapahtumia ja juhlia. Äidin jäätyä vuorotteluvapaalle palaset loksahtivat kohdalleen ja kahvilaidea syntyi, Elli Uuksulainen muistaa.

Viime syksynä kolmikko alkoi etsiä Helsingistä vapaana olevia liiketiloja. Hakasalmen huvilan kupeessa olevan kahvilan liiketoiminta sattui olemaan myynnissä. Sijainti oli täydellinen, ja keittiökin oli kaupungin vuokratilassa valmiina.

– Edelliset yrittäjät kaipasivat elämänmuutosta ja halusivat luopua kahvilasta. Me taas olimme valmiit tarttumaan uuteen haasteeseen, Maria kertoo.

Rakastan-kahvila on erikoistunut suomalaisiin perinneherkkuihin ja yhdistää siihen vastuullisuuden. Kuva: Sanna Wallenius
Rakastan-kahvila on erikoistunut suomalaisiin perinneherkkuihin ja yhdistää siihen vastuullisuuden. Kuva: Sanna Wallenius

Tarkat laskelmat kannattavuudesta

Yrityksen perustamiseen, liiketoimintakauppaan ja kannattavuuslaskelmiin Maria, Elli ja Sofia saivat apua Business Helsingin yritysneuvonnasta. Yhdessä yritysneuvojan kanssa he arvioivat, mikä olisi kahvilan arvo koneineen. Luvat kahvilatoimintaan edellisellä yrityksellä olivatkin jo valmiina.

– Vaikka teimme itsekin laskelmia ja yritimme ottaa kaiken huomioon, kaipasimme ammattilaisen näkemystä. Yritysneuvoja kannusti silloinkin, kun meiltä meinasi usko loppua.

Liiketoimintakaupan paperityöt hoiti yritysvälittäjä. Pankki myönsi uusille yrittäjille lainan ja Finnvera siihen takauksen.

Yrityksen alkuvaiheisiin on liittynyt paljon uuden opettelua. Maria, Elli ja Sofia ovat hakeneet tasapainoa kahvilan tuotevalikoiman, markkinoinnin ja työpanoksensa välille.

– Sen olemme jo huomanneet, että kahvila sitoo todella paljon. Viikonloppuisin on kiireisintä, joten silloin emme pysty pitämään vapaata. Mutta ehkä tulevaisuudessa voimme palkata tänne lisää työvoimaa.

Edellisen kahvilan asiakkaita ja uusia kävijöitä on houkuteltu lounaskeitoilla, luomuviineillä ja kahvilan erikoisuudella, karjalanpiirakoilla. Ne on leivottu Karjalasta kotoisin olleen Meri-mummon reseptillä. Kaikki tuotteet ovat vegaanisia.

– Päätimme erikoistua suomalaisiin perinneherkkuihin ja yhdistää siihen vastuullisuuden. Mummokin suosi aikoinaan kasvisruokaa, harrasti kierrätystä ja vältti hävikkiä, Maria perustelee.

Kahvilan nimi, Rakastan, tiivistää yrittäjien mielestä elämän päätarkoituksen.

– Meidän kahvilaan kaikki ovat tervetulleita. Haluamme, että jokainen ihminen tuntee olevansa täällä hyväksytty ja rakastettu.

Lupa-asiat ajoissa kuntoon

Kuusitoista vuotta Business Helsingin yritysneuvojana työskennelleelle Elie El-Khourille ravintola-alan säädökset ovat tuttuja. Kun suunnitelmissa on liiketoimintakauppa, pohjatyöt on tehtävä huolellisesti.

– Kannattaa pyytää myyjältä yrityksen kannattavuuslaskelmat ja selvittää, minkä vuoksi hän haluaa luopua liiketoiminnastaan. Johtuuko se siitä, että asiakkaita ei ole ollut tarpeeksi vai onko kyse esimerkiksi eläkkeelle jäämisestä, El-Khouri sanoo.

Kannattavuutta arvioidessa on otettava huomioon myös liikepaikka. Autoilevat asiakkaat arvostavat kauppakeskuksen parkkipaikkoja, mutta ydinkeskustan liiketilakin voi olla toimiva ratkaisu, jos se osuu hyvien julkisten kulkuyhteyksien ja vilkkaan kadun varrelle.

Usein on etua, jos liikepaikalla on entuudestaan toiminut saman alan yritys. Kahvila- ja ravintola-alalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että liiketilassa on valmiiksi toimiva keittiö koneineen.

– Jos kyse on vuokratilasta, tulisi hyvissä ajoin selvittää vuokranantajan kanssa, mikä on liiketilan vuokra uuden yrittäjän osalta. Omistajan vaihtuessa vuokrissa on usein nostopainetta.

Ravintola-alan yrityksiä koskevat muun muassa anniskelu- ja elintarvikeluvat, sekä hygieniapassit. Ennen toiminnan aloittamista terveysviranomaiset käyvät tarkistamassa, että tila soveltuu ravintolaksi tai kahvilaksi. Liiketilan on läpäistävä myös paloturvallisuusmääräykset.

Lupaviidakkoa ei kannata silti säikähtää. Business Helsingin yritysneuvonnassa apua saa joka vaiheessa.

– Usein liiketoiminnan myyjä ja ostaja saattavat tulla yhdessä yritysneuvontaan, jossa pohdimme molempia osapuolia tyydyttävää hintaa liiketoimintakaupalle sekä sen rahoittamista. Tämä keskustelu on hyvä käydä silloinkin, kun kyse on perheyrityksessä tapahtuvasta sukupolvenvaihdoksesta, Elie El-Khouri muistuttaa.

Business Helsingin laajassa asiantuntijaverkostossa on tarjolla myös lakiasiaintoimistojen, tilitoimistojen, vakuutusyhtiöiden, rahoituslaitosten ja mainostoimistojen palveluja.