Tokoinrannassa jalankulun ja pyöräilyn väliaikainen silta käyttöön

Töölönlahden ja Eläintarhanlahden välisellä kannaksella oleva vanha silta uusitaan Töölönlahden tulvimisen ehkäisemiseksi. Jalankulku ja pyöräily siirretään väliaikaiselle sillalle toukokuun loppupuolella. Kulku Kaisaniemen ja Tokoinrannan välillä säilyy koko urakan ajan.
Kartta, johon on merkattu työalue ja väliaikainen silta.

Töölönlahden tulvasuojauksen parantamistyöt alkoivat syksyllä 2025 ja kestävät syksyyn 2027 asti. Urakassa rakennetaan uusi silta, jossa on tulvaportit ja -pumppaamot. Lisäksi vahvistetaan Tokoinrannan tukimuureja ja rantarakenteita. Samalla tehdään puistoalueen hoitotöitä, kuten hävitetään alueelta vieraslajeja kurtturuusua ja viitapihlaja-angervoa.

Kesän aikana Eläintarhanlahdella rakennetaan vesitiivistä työkaukaloa sillan uusimista varten. Maa-alueella tehdään porapaalutusta sekä väylä- ja puistorakentamiseen liittyviä töitä. Vanhan sillan purku alkaa syksyllä.

Työn ajaksi ratapihan uloin raide on poistettava käytöstä, mutta tällä ei ole vaikutusta junaliikenteeseen.

Alun perin väliaikainen silta oli tarkoitus ottaa käyttöön syksyllä 2025, mutta uusien pohjatutkimusten perusteella suunnitelmiin täytyi tehdä muutoksia. Tämän vuoksi väliaikaisen sillan käyttöönotto siirtyi.

Työt vaikuttavat myös Tokoinrannan koirapuistoon

Tokoinrannan koirapuisto on käytössä rakentamisen ajan, mutta sitä joudutaan pienentämään töiden aikana, kun puiston eteläreuna tulee työmaa-alueeksi.

Rakentamisesta kuuluu ajoittain melua lähialueella.

Urakoitsijana toimii Rajukivi Oy.