Jätkäsaaren yllä kelluvat veneet saavat avajaisensa – tilaisuus on avoin kaikille

Jätkäsaareen valmistunut uusi julkinen taideteos, Litorinameren kalastajat, julkistetaan 29. syyskuuta. Kaikille avoimessa tilaisuudessa Madeiranaukiolla voi tavata myös teoksen taiteilijan Akseli Leinosen.
Veneen muotoinen metallirakenne kohoaa korkean pylvään päällä sinistä taivasta vasten.
Litorinameren kalastajat muodostuu kolmesta veneestä, jotka kohoavat Atlantinsillan molemmin puolin Jätkäsaaressa. Kuva: HAM/Maija Toivanen

Jätkäsaaren merelliseen maisemaan on valmistunut kolmiosainen taideteos, jonka veneet näyttävät pimeän aikaan kelluvan ilmassa. Kuvataiteilija ja arkkitehti Akseli Leinosen Litorinameren kalastajat sijaitsee Atlantinaukiolla ja Madeiranaukiolla, Atlantinsillan molemmin puolin. Kolmannen veneen valmistuttua teos on nyt kokonaisuudessaan paikallaan.

Teoksen julkistamistilaisuus järjestetään tiistaina 29. syyskuuta kello 14–15.00 Madeiranaukiolla, osoitteessa Madeiranaukio 4. Teoksen julkistaa kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki, ja paikalla on myös taiteilija Akseli Leinonen. Tilaisuus on avoin kaikille.

Veneet kertovat meren ja kaupungin muuttuvasta suhteesta

Teoksen kehikkomaiset veneet on kiinnitetty 15 metriä korkeisiin teräspylväisiin. Veneet kohoavat 20 metrin korkeudelle nykyisestä merenpinnasta ja muodostavat aukioille porttimaisen kokonaisuuden. Pimeällä veneet valaistaan.

Teoksen nimi viittaa noin 8 000 vuoden takaiseen Litorinamereen, joka peitti suuren osan nykyisestä Suomesta. Se kutsuu kuvittelemaan, miltä sama paikka olisi näyttänyt aikana, jolloin veneet olisivat kelluneet veden pinnalla ja nykyiset katselijat seisseet meren pohjassa.

– Teos siirtää katsojan toiseen aikaan, jääkauden jälkeiseen Suomeen ja samalla mahdolliseen tulevaisuuteemme. Muinaisten tai tulevien kalastajien alukset piirtävät aikansa vedenpinnan korkeuden taivaalle ja muuttavat tapaamme hahmottaa ympäröivää maailmaa, Akseli Leinonen kuvailee.

Leinonen on helsinkiläinen kuvataiteilija ja arkkitehti, joka työskentelee julkisen taiteen ja arkkitehtuurin rajapinnassa. Hän toivoo teoksen herättävän ajatuksia ympäristön muutoksesta sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksista merenpintaan.

Veneaihe liittyy myös Jätkäsaaren yli satavuotiseen satamahistoriaan: meri on tarjonnut elannon ja kulkureitin niin muinaisille kalastajille kuin nykyiselle satamaliikenteelle.

Kahden veneen muotoiset metallirakenteet kohoavat korkeiden pylväiden päällä Jätkäsaaressa kirkasta taivasta vasten.
Kehikkomainen vene antaa taivaan näkyä rakenteidensa läpi. Pimeän aikaan teoksen veneet valaistaan, jolloin ne näyttävät kelluvan ilmassa. Kuva: HAM/Maija Toivanen

Taidekilpailun voittajasta osa kaupungin kokoelmaa

Litorinameren kalastajat voitti vuonna 2020 järjestetyn yleisen taidekilpailun. Osuuskunta Forum Boxin aloitteesta järjestetyn kilpailun toteuttivat Helsingin Satama, Helsingin kaupunki, Forum Box ja HAM Helsingin taidemuseo.

Teos kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM hoitaa ja hallinnoi. Sen toteutus on rahoitettu kaupungin noudattamalla taiteen prosenttiperiaatteella. Tilaajana on toiminut kaupunkiympäristön toimiala ja taideasiantuntijana sekä taidekoordinaattorina HAM.