Stoan ja Puhoksen alue uudistuu, kerro mielipiteesi suunnitelmista!

Helsingin kaupunki haluaa uudistaa Stoan ja Puhoksen aluetta. Lue lisätietoja ja kerro mielipiteesi 11.–29. tammikuuta 2021 osoitteessa kerrokantasi.hel.fi.
ITIS SITI kilpailutyöstä näkymäkuva Puhoksen kauppakujasta

Helsingin kaupunki haluaa uudistaa Stoan ja Puhoksen aluetta ja tehdä siitä paremman. Siksi kaupunki kysyy alueen asukkailta, asiakkailta ja yrittäjiltä, mitä uudistamisessa on tärkeää ottaa huomioon. Lue lisätietoja ja kerro mielipiteesi 11.–29. tammikuuta 2021 osoitteessa kerrokantasi.hel.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Stoan ja Puhoksen alueen suunnittelu on vasta alussa

Kaupunki on nyt tehnyt suunnitteluperiaatteet. Stoan ja Puhoksen alueen suunnittelun tärkeimmät tavoitteet ovat:

  • Julkisista ympäristöistä tehdään sellaisia, että kaikki viihtyvät niissä. Julkisia ympäristöjä ovat esimerkiksi kävelyreitit, torit ja aukiot.
  • Puhoksen ostoskeskuksen vanhin ja arvokkain osa korjataan. Puhoksen vanhin osa on viuhkan muotoinen, ja sitä kutsutaan A-osaksi.
  • Tulevaisuudessa Kulttuurikeskus Stoasta voidaan rakentaa isompi. Isompi rakennus voi tulla nykyiselle Stoan parkkipaikalle. Parkkipaikalle voi tulla myös uusi aukio tai puisto.
  • Alueelta puretaan vanhoja rakennuksia ja niiden tilalle rakennetaan uusia. Rakennuksia voidaan rakentaa myös nykyisten parkkipaikkojen, nurmikkojen ja pensaikkojen tilalle.

Kerro mielipiteesi verkossa

Kerro mielipiteesi Stoan ja Puhoksen alueen suunnitelmista verkossa osoitteessa: kerrokantasi.hel.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Kysely on auki 29. tammikuuta asti. Kyselyssä on myös lisätietoja ja kuvia suunnittelusta. Kyselyyn voit vastata suomeksi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) tai englanniksi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Katso myös video (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)suunnittelusta.

Miten suunnittelu etenee?

Suunnitteluperiaatteet valmistuvat kevään 2021 aikana. Tämän jälkeen suunnitteluperiaatteet täytyy hyväksyä ja menevät päätöksentekoon. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy suunnitteluperiaatteet.

Hyväksymisen jälkeen kaupunki jatkaa suunnittelua ja tekee asemakaavan. Asemakaavassa lukee muun muassa missä paikassa rakennukset voivat olla ja kuinka monta kerrosta niissä saa olla. Lisäksi asemakaavassa lukee missä puistot ja aukiot ovat. Asemakaavan tekemisessä kestää noin kaksi vuotta. Kaupunki arvioi, että Stoan ja Puhoksen alueen rakentaminen voi alkaa vuonna 2024.

Suunnittelun tausta

Suunnittelun taustalla on kansainvälinen ideakilpailu, joka järjestettiin vuonna 2020. Kilpailun nimi oli ”Itä-Helsingin keskusta”. Kilpailun tarkoituksena oli saada uusia ehdotuksia siitä, miltä Itäkeskus näyttää tulevaisuudessa. Kilpailussa toiseksi sijoittui ehdotus ITIS SITI, jonka ideoita on nyt käytetty Stoan ja Puhoksen alueen uusissa suunnitelmissa.