Oppilaat opettavat viikoittain Sanna Pirttiselle jotain uutta. Parasta hänen mielestään luokanopettajan työssä onkin se, että jokainen päivä on erilainen, eikä opettajana kasvaminen ja kypsyminen lopu koskaan.
Alle kouluikäinen Sanna Pirttinen on tehnyt leluarkuista perhepäivähoitajana työskentelevän äitinsä hoitolapsille pulpetit. Käynnissä on koululeikki, jossa Pirttinen on opettaja ja pitää muille lapsille oppitunteja.
- Ajattelin jo tuolloin, että isona minusta tulee opettaja. Niin siinä sitten kävikin, mutta polkuni luokanopettajaksi ei ollut lopulta niin suoraviivainen kuin miksi sen lapsena kuvittelin, hän naurahtaa.
Pirttinen aloitti opettajaopinnot muutama vuosi YO-kirjoitustensa jälkeen. Ne jäivät kuitenkin kesken, sillä silloinen sivutoiminen työ ryhmäliikuntaohjaajana poikikin kiinnostavia työ- ja uramahdollisuuksia. Lopulta kävi niin, että Pirttinen jäi kokoaikaisesti hyvinvointi- ja liikunta-alalle töihin erilaisiin asiantuntija- ja johtotehtäviin seitsemän vuoden ajaksi.
- Ajatus viimeistellä opettajaopinnot kuitenkin pyöri usein mielessäni. Niinpä jäin lopulta opintovapaalle liikunta-alan työstäni, Pirttinen kertoo.
Luokanopettaja- ja maisteriopintojen viimeistelyyn meni vuosi. Sen aikana Pirttinen ymmärsi, että haluaa opetus- ja kasvatustyön pariin töihin, aivan kuten oli alun perin ajatellutkin. Niinpä hän haki luokanopettajan paikkaa ja pääsi töihin Helsingin kaupungille.
Koska Pirttisellä on kokemusta myös muunlaisesta kuin opetustyöstä, hän pystyy tuomaan kaiken aikaisemman työkokemuksensa opetustyöhön. Esimerkiksi ryhmäliikunnanohjaamisella ja opettajan työllä on yllättävän paljon yhteistä.
- Molemmissa liikutetaan isoa porukkaa kohti yhteistä tavoitetta ottaen samalla huomioon, että jokainen tulee tilaan omine tarpeineen ja omine lähtökohtineen, Pirttinen pohtii.
Sanotaan, että koulu on pieni yhteiskunta: koulussa harjoitellaan pienempimuotoisesti sitä, millaisia tulevaisuuden aikuisia oikeassa yhteiskunnassa toimii.
- Tämä on ihan ehdottomasti sellainen työ, joka jättää jäljen ja jolla on arvoa. Minulla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa konkreettisesti jollain tavalla yhteiskuntaamme.
Pirttisen oppitunneilla kuunnellaan musiikkia, liikutaan ja käytetään leikkiä oppimismenetelmänä. Toisaalta myös opetellaan rauhoittumaan omalle paikalle ja käyttämään kynää.
- Pyrin vaihtelevilla opetusmenetelmillä innostamaan oppilaita ja pitämään yllä heidän mielenkiintoaan. Se, että oppilailla on oppiessaan mukavaa ja oppitunti menee ohi ihan huomaamatta, on nykypäivän opettajan työn parasta antia, Pirttinen hymyilee.
Kehuja ja kannustusta tarvitaan paljon, siis sitä, että oppilas tulee nähdyksi ja kohdatuksi. Itsemyötätuntoakaan ei pidä unohtaa.
- Olen työvuosieni myötä oppinut, että itselleen on tärkeä olla armollinen.
Itsemyötätunto ja joustavuus ovat Pirttisen mielestä tärkeimpiä opettajan ominaisuuksia. Kaiken muun voi oppia ja opettajaksi kasvaa tekemällä opetustyötä, mutta on hyvä pitää mielessä, että yllätyksiä tulee aina matkan varrella.
- Niistä ja vaikeistakin tilanteista selviää, jos suhtautuu asioihin kiinnostuneesti ja antaa itsensä välillä myös epäonnistua. Epäonnistumisista oppii ja sitten pääsee taas eteenpäin.
Kun joustaa ja hyväksyy sen, ettei kaikki aina mene kuten on etukäteen suunnitellut, myös oppilaat näkevät, että näinkin voi toimia.
- Silloin heistä kasvaa ihan mielettömiä aikuisia: toisia ja itseään kohtaan empaattisia. He myös pystyvät kohtaamaan vaikeitakin tilanteita joustavasti. Se on tärkeä taito myös tulevaa työelämää ajatellen, Pirttinen pohtii.
Oppiminen tapahtuu monissa eri ympäristöissä, ja Helsingissä on todella hyvät mahdollisuudet hyödyntää niitä.
- Koulumme sijaitsee aivan metron vieressä, joten pääsemme hujauksessa retkelle moniin eri kohteisiin. Tämä on ehdoton suuri plussa Helsingissä töissä olevalle opettajalle.
Retkille lähtemiseen opettaja voi hyödyntää Kulttuuripolkua, joka on valmiiksi suunniteltu paketti 1-9. luokkalaisille. Siinä on valmiiksi mietittyjä ehdotuksia siitä, mitä milläkin luokka-asteella kannattaisi tehdä, kuten vierailuja Kiasmaan tai Musiikkitalolle.
- Usein ei tarvitse muuta kuin vahvistaa jo ennakkoon ehdotettu aika ja saapua paikalle, Pirttinen iloitsee.
Vaikka Pirttinen leikkikin lapsena koulua ja kokee opettamisen, ohjaamisen ja johtamisen olevan hänellä verissä, se ei ollut ainoa syy, miksi hän päätyi opettajaksi.
- Kutsumusammatti-ajatuksia ei mielestäni pitäisi romantisoida liikaa. Koen, että opettajana tarvitaan myös monia muita taitoja kuin pelkästään sitä, että osaa ja haluaa opettaa.
Opettajan työ on pitkälti ihmisten kohtaamista. Siinä onnistuakseen tarvitaan viestintätaitoja. Työajan hallinnointitaitoja puolestaan tarvitaan, jotta voi keskittyä myös muuhun kuin työn tekemiseen. On tärkeää myös osata huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, jotta jaksaa tehdä opettajan työtä.
Todellinen syy opettajaksi hakeutumiseen olikin Pirttisen kohdalla elämänkokemuksen karttuminen ja ihmisenä kypsyminen.
- Opin koko ajan myös oppilailta, en vain opeta heitä. Tässä ammatissa on hyvä olla koko ajan avoin uudelle, Pirttinen pohtii.
- Maailma muuttuu koko ajan, ja koulun täytyy pysyä mukana muutoksen matkassa. Samalla koulun on aina oltava myös paikka, jossa oppilaiden tulisi rauhassa ja turvallisesti voida harjoitella oppimisen ja ihmisyyden perustaitoja.
