Lasten ollessa pieniä Airin vuorotyö mahdollisti sen, että arkivapaapäivinä voitiin osallistua puistoruokailuun. Erityisen lämmöllä hän muistelee puistossa järjestettyjä teemapäiviä, joihin saattoi kuulua ohjelmaa ja grillailua. Satu muistaa lapsuudesta paitsi ruoat ja leikit, myös ison kiven, jolle kiivettiin, ja kahluualtaan, joka oli kuumina päivinä ykkösjuttu. Samassa altaassa haluaisi polskutella nyt myös Kerttu.
– Tänne omasta lapsuudestani tuttuun puistoon tuleminen Kertun kanssa tuntuu merkitykselliselle ja nostalgiselle, Satu kuvailee omia tunnelmiaan.
Moni asia on muuttunut 30 vuodessa mutta tarve palvelulle ei varmasti ole ainakaan vähentynyt. Maksuttomalla puistoruokailulla on useille helsinkiläisperheille suuri merkitys. Koulujen ollessa suljettuna, voivat koululaiset nauttia lounaan puistossa, mikä helpottaa perheiden arkea niin ajankäytöllisesti kuin taloudellisestikin. Lisäksi puistossa on lapsille kavereita ja ohjattua toimintaa ja se tarjoaa pienempien lasten vanhemmille kohtaamispaikan muiden vanhempien kanssa.
Italianpata ennen ja nyt
Satu muistaa lapsuudestaan leikkipuistossa veljen kanssa vietetyt kesäpäivät, vanhempien ollessa töissä. Kodin läheiseen puistoon oli helppo mennä ja ruoka oli tuttua. Mieleen ovat jääneet 90-luvun hittiruoat italianpata ja risotot sekä lähikaupasta jälkkäriksi haetut jäätelöt.
Italianpata oli jo silloin listalla, ja hyvinhän se maistui!
Myös tänään on ruoaksi italianpataa, joka on yksi leikkipuistoruokailun tykätyimmistä ruoista.
– Maku on yhtä hyvä kuin 30 vuotta sitten, ei valittamista! Mutta muistaakseni siinä oli silloin enemmän herneitä, Satu arvioi.
Kerttu maistaa rohkeasti, mutta toteaa sitten napakasti: "Ei ole hyvää!". Saman pöydän ääressä ruokailevat isommat lapset kannustavat Kerttua kuitenkin maistamaan lisää huikkaamalla, että italianpata on ainakin heidän lempiruokaansa. Lapset suuntaavatkin santsaamaan heti kun jono on hälvennyt.
Uusia makumuistoja
Kuten koulu- ja päiväkotiruokailu, myös puistoruokailu mahdollistaa sen, että lapset ja nuoret tutustuvat uusiin ruokiin ja maistavat ehkä entuudestaan vieraampia raaka-aineita.
– Kasvisruokia on enemmän kuin omassa lapsuudessa ja hyvä niin – minusta niitä saisi olla vieläkin enemmän, sillä kasvisruoka sopii useimmille ruokailijoille. Kertunkin yksi lempiruoista on kasviskeitto, Satu kertoo.