Oppimisen tuen muutokset tulivat voimaan – painopiste ennaltaehkäisevässä tuessa

Oppimisen tuen uusi lainsäädäntö tuli voimaan 1.8.2025 esiopetuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa.
Oppimisen tuki uudistuu - jatkossakin kaikilla oppijoilla on oikeus oppia ja saada tukea koko opinpolun ajan. Kuva: Lille Santanen

Oppimisen ja opetukseen osallistumisen tuen painopistettä siirretään ennaltaehkäisevään ja varhaiseen tukeen. Jatkossakin kaikilla oppijoilla on oikeus oppia ja saada tukea koko opinpolun ajan. 

Esi- ja perusopetuksessa ensisijainen tuki on ryhmäkohtaista, ja siihen on oikeus kaikilla oppilailla. Ryhmässä järjestetyn tuen lisäksi oppija saa tarvittaessa oppilaskohtaisia tukitoimia, kuten erityisopettajan antamaa opetusta. Lukuvuosi 2025–2026 on esi- ja perusopetuksessa siirtymäaikaa.

Lukiokoulutuksessa vahvistetaan opiskelijan oikeutta saada tukiopetusta osana oppimisen tukea. Tarvittaessa opiskelijalla on oikeus saada myös erityisopetusta, josta tehdään erikseen hallintopäätös. 

Lakimuutosten myötä myös opetussuunnitelmat ovat uudistuneet kaikilla koulutusasteilla, ja ne on otettu käyttöön nyt lukuvuoden alusta. Opetussuunnitelmissa on täsmennetty oppimisen tukeen liittyviä paikallisia käytänteitä.

Oppijoiden mielestä työrauha sekä opettajan tuki ja kannustus auttavat oppimisessa

Osana muutosta Helsingin kaupungin esiopetuksessa, peruskouluissa ja lukioissa kuultiin lapsia, oppilaita ja opiskelijoita oppimisen ja oppimisen tuen teemoista.

Esiopetusikäiset lapset mainitsivat leikin, kaverit ja erilaisten taitojen oppimisen tärkeimpinä asioina eskarissa.

Peruskoulun oppilaat kokevat kuuluvansa hyvin omaan ryhmäänsä ja saavansa pääsääntöisesti opettajilta hyvin apua oppimiseensa. Heidän mielestään työrauha on tärkein oppimista tukeva, ja myös eniten kehittämistä vaativa asia. Seuraavaksi tärkeimpinä asioina oppilaat pitivät opettajan tukea, kannustusta, ammattitaitoa ja kykyä ymmärtää oppilaita. Peruskoululaiset nostivat esiin myös sen, että oppimiseen tarvitaan riittävästi aikaa. 

Lukiolaiset korostivat vastauksissaan työrauhan ja ilmapiirin lisäksi sitä, että oppimisen tuki toteutuu osana opiskelun arkea. He arvostavat sitä, että opettajat huomaavat opiskelijan erilaiset vahvuudet: "Jokainen haluaa loistaa jossakin!”.

Kaikilla koulutusasteilla nousi esiin myös tilojen merkitys oppimisessa. Lasten ja nuorten mielestä oppimista tukevat turvalliset ja rauhalliset tilat.

Huoltajat pitävät tärkeänä henkilöstön riittävyyttä ja osaamista

Eri ikäisten oppijoiden huoltajille toteutettiin huhtikuussa 2025 verkkokysely, jossa he ottivat kantaa, mikä oppimisen tuessa ja sen kehittämissä on tärkeää. Kyselyyn saatiin 1397 vastausta.

Huoltajat toivoivat panostusta henkilöstön osaamiseen ja ammattitaitoisen henkilökunnan riittävyyteen sekä oppijan saaman tuen riittävyyteen. Lisäksi huoltajat korostivat oppijoiden yksilöllisten tarpeiden huomioimisen merkitystä tuen järjestämisessä. 

Kyselyn vastaukset antoivat hyvää tietoa kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle myös siitä, millaista yhteydenpitoa ja viestintää huoltajat toivovat oppimisen tuen järjestämisestä eri koulutusasteilla.

Lisätietoa oppimisen tuesta verkkosivuiltamme

Tietoa oppimisen tuen muutoksista löytyy verkkosivultamme Oppimisen tuen muutokset 2025, josta löytyy myös tallenne huhtikuussa pidetystä huoltajatilaisuudesta sekä huoltajien kysymyksiä ja vastauksia niihin. Tarkempia tietoja oppimisen tuen järjestämisestä eri koulutusasteilla löytyy esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen sivuiltamme (katso linkit alla).

Ammatillisen koulutuksen oppimisen tuki uudistuu 1.8.2026 alkaen.