Kutsun Pormestarin itsenäisyysjuhliin saivat kaikki helsinkiläiset neljäs- ja viidesluokkalaiset. Koronapandemian takia juhlat jouduttiin jättämään väliin vuosina 2020 ja 2021. Helsinki haluaa kuitenkin varmistaa, että kaikki ikäluokat pääsevät juhlimaan ikimuistoista, pormestarin isännöimää juhlatilaisuutta. Tänä vuonna juhlii vielä kaksi ikäluokkaa kerralla. Ensi vuonna palataan jälleen perinteiseen neljäsluokkalaisten vuotuiseen juhlaan.
– Olen iloinen päästessäni isännöimään tätä tärkeää juhlaa – minulle pormestarina kyse on yhdestä vuoden kohokohdasta ja yhdestä suurimmasta tapahtumasta! Maamme itsenäisyyden juhlimisen lisäksi tämä on merkittävä yhdistävä sukupolvikokemus helsinkiläisille peruskoululaisille. Voimme yhdessä olla ylpeitä siitä, että saamme asua itsenäisessä maassa ja sen hienossa pääkaupungissa, jossa voimme vaalia yhteisöllisyyttä ja yhteisiä kokemuksia, pormestari Juhana Vartiainen sanoo.
Finlandia-talon remontin takia juhlatilaisuudet järjestetään Messukeskuksessa. Torstaina 7. joulukuuta juhlivat viitoset kahdessa juhlassa ja perjantaina 8. joulukuuta puolestaan neloset kahdessa juhlassa.
Ege Zulu ja Ilta esiintyivät
Juhlaväkeä ilahdutetaan tarjoiluilla ja ohjelmalla, joka sisältää molempina päivinä eri yllätysesiintyjän konsertin.
Vieraita ovat tervehtimässä pormestari Vartiaisen lisäksi apulaispormestari Johanna Laisaari ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas.
Circus Helsingin ryhmä viihdyttää tervehtimisjonossa odottavia ja Kaartin soittokunta soittaa sisääntulomusiikkia. Juhlassa esiintyy Lucid Crew -katutanssiryhmä, joka on saanut alkunsa Malmin nuorisotalolla. Tilaisuuden juontavat Anna Norros ja Paul Uotila.
”Happyssa korostuu vapaus ja ilo”
Juhla huipentuu yhteisiin tanssiaisiin. Tanssivalikoimassa ovat tänäkin vuonna vanhat tutut: kikapoo, kulkuset, jiffy mixer, rokki, letkis ja happy.
Juhlaa ovat odottaneet niin oppilaat kuin opettajatkin. Tansseja on harjoiteltu pitkin syksyä liikuntatunneilla.
Terveystiedon ja liikunnan opettaja Tytti Mecklin on tehnyt yhteistansseihin koreografioita. Lisäksi hän tanssii juhlissa lavalla esitanssijana parinsa kanssa.
– Tanssiessa juhlan latautunut jännitys vaihtuu esiintymisen riemuun. On ollut hienoa huomata, kuinka myös oppilaat arvostavat tapahtuman antamaa tilaisuutta ilmaista itseään, tuntea ylpeyttä esityksestään ja samalla olla osa suurempaa kokonaisuutta, Mecklin kertoo.
Idea Happy-tanssista syntyi, kun Mecklin halusi perinteisten paritanssien rinnalle rennomman tanssin, jota tanssittaisiin vapaassa muodostelmassa.
– Happyssa korostuu vapaus, ilo ja yhdessä tekemisen meininki. Tanssi rakentuu toistuvista liikkeistä, joten koreografia on helppo ottaa haltuun ilman aiempaa tanssitaustaa. Laajat liikeradat antavat tanssijalle vapauden tuntua, ja suuntien muutokset samaan tahtiin luovat yhteisöllisyyttä. Kappaleen keveys ja iloisuus takaavat ”Happy-fiiliksen” tanssijoille!
Neljäsluokkalaiset Inkeri Pellikka ja Savannah Huttunen Haagan peruskoulusta ovat harjoitelleet tansseja kovasti koko syksyn.
− Tosi paljon on kyllä harjoiteltu, Pellikka sanoo.
− Nopeasti opittiin, Huttunen täydentää.
Juhla-aamuna kello oli soinut poikkeuksellisesti jo kuudelta, koska juhlakampausten tekoon oli varattava aikaa. Odotukset juhlapäivän suhteen olivat korkealla.
− Toivon, että juhlassa olisi paljon ja monenlaista tekemistä, Huttunen miettii.
− Ja että kaikilla olisi täällä hyvä fiilis eikä kenellekään tulisi paha mieli, Pellikka sanoo.
Juhlia voi seurata Helsinki-kanavalla
Monissa kodeissa mietitään sopivaa pukeutumiskoodia juhlaan. Helsingin kaupunki ja pormestari Vartiainen kannustavat jokaista osallistumaan juhlaan ilman turhan suuria paineita. Tilaisuuteen voi pukeutua siististi tai juhlavasti oman tyylinsä, makunsa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Asun voi myös lainata tai hankkia muuten kierrätettynä.
Suuren osallistujamäärän takia huoltajia ei voida kutsua mukaan seuraamaan juhlia. Juhlatilaisuuksia voi kuitenkin seurata suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalla. Jokainen juhla striimataan. Linkit lähetyksiin löytyvät tämän artikkelin lopusta. Juhlalähetykset jäävät kanavalle myös tallenteeksi. Monissa kouluissa myös järjestetään juhlapäivänä huoltajille tarkoitettu tanssiesitys.
Helsingin kaupunki on järjestänyt Finlandia-talossa itsenäisyysjuhlat helsinkiläisille neljäsluokkalaisille vuodesta 1997 lähtien. Koko 10-vuotiaiden ikäryhmän yhteen kokoavaa juhlaa isännöi Helsingin pormestari, aiemmin kaupunginjohtaja. Juhlien kokonaissuunnittelusta ja tuotannosta vastaa Helsingin tapahtumasäätiö.
Uutinen on julkaistu 30.11. ja sitä on päivitetty 7.12. ja 8.12.
- Pormestarin itsenäisyysjuhla viidesluokkalaisille 7.12. kello 10 Helsinki-kanavalla (tallenne)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
- Pormestarin itsenäisyysjuhla viidesluokkalaisille 7.12 kello 14 Helsinki-kanavalla (tallenne)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
- Pormestarin itsenäisyysjuhla neljäsluokkalaisille 8.12. kello 10 Helsinki-kanavalla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
- Pormestarin itsenäisyysjuhla neljäsluokkalaisille 8.12. kello 14 Helsinki-kanavalla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
- Pormestarin itsenäisyysjuhla Tapahtumasäätiön sivuilla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)