Maailman ensimmäisen tietokoneteemaiseen leikkipuiston rakentaminen alkaa Helsingin Ruoholahdessa

1990-luvun alussa valmistuneen Leikkipuisto Ruoholahden peruskorjaus alkaa lokakuun lopussa. Leikkipuisto muutetaan maailman tiettävästi ensimmäiseksi tietokoneteemaiseksi leikkipuistoksi. Uusitussa puistossa lapset voivat tutustua leikin lomassa tietokoneiden ja ohjelmoinnin maailmaan. Leikkipuiston kohokohtana ovat teemalliset erikoisleikkivälineet, jotka suunnitellaan ja toteutetaan kirjailija-kuvittaja Linda Liukkaan ideoiden mukaan. Puiston arvioidaan valmistuvan syyskuussa 2024.
Havainnekuva puiston tulevasta pääleikkivälineestä, joka kuvastaa tietokoneen prosessoria.  Kuva: Monstrum
Havainnekuva puiston tulevasta pääleikkivälineestä, joka kuvastaa tietokoneen prosessoria. Kuva: Monstrum

Peruskorjauksen tavoitteena on leikkipuisto, joka toimii vetovoimaisena oppimisympäristönä, jota ohjaajat ja puistossa vierailevat opettajat voivat hyödyntää.

Puistoon tulee seitsemän tietokoneteemaista erikoisleikkivälinetä, joiden lisäksi myös muut puiston leikkivälineet, puistokalusteet ja pintamateriaalit linkittyvät samaan tietokoneteemaan.

Puiston pääleikkiväline on kaksiosainen leikkitorni, joka kuvastaa tietokoneen prosessoria. Pienemmät lapset voivat leikkiä muun muassa tietokoneteemaisilla jousikeinuilla ja peliohjaimen muotoisessa hiekkalaatikossa.

Peruskorjauksessa uusitaan myös puiston istutuksia sekä puiston aitaukset ja valaistus.

Palkittu erikoisleikkivälinevalmistaja Monstrum puiston kumppaniksi

Helsingin kaupunki on kehittänyt kirjailija-kuvittaja Linda Liukkaan alkuperäistä ideaa tietokoneteemaisesta leikkipuistosta Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy:n ja Liukkaan kanssa. Puiston suunnittelussa on tehty tiivistä yhteistyötä Helsingin eri toimialojen asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi puiston suunnitteluun on laajasti osallistunut puiston nykyisiä ja tulevia käyttäjiä.

Puistoon tulevat erikoisleikkivälineet toimittaa palkittu, tanskalainen leikkivälinevalmistaja Monstrum, joka voitti hankinnasta järjestetyn kilpailun.

— Olemme erittäin iloisia saadessamme Monstrumin kaltainen arvostettu leikkivälineosaaja kumppaniksemme tähän Helsingin ensimmäiseen teemaleikkipuistoon. Tavoitteenamme on toteuttaa erityislaatuinen paikka, missä voivat leikkimällä oppia niin Ruoholahdessa asuvat kuin puistossa muualta vierailevat lapset, iloitsee Helsingin kaupungin designjohtaja Hanna Harris.

Puisto rakennetaan monikieliseen ympäristöön

Ruoholahden leikkipuisto on ensimmäinen Helsingin kaupungin visioimista teemaleikkipuistoista. Kyseessä on pilottihanke: kaupungilla on tavoitteena toteuttaa erilaisia teemaleikkipuistoja lisää tulevaisuudessa.

Ruoholahden leikkipuisto valikoitui teemaleikkipaikan kohteeksi sen sijainnin ja saavutettavuutensa takia. Lisäksi tietokoneteema sopii alueelle erinomaisesti: Ruoholahden ja Jätkäsaaren alueella sijaitsee kansainvälisiä tietotekniikkayrityksiä, ja leikkipuiston lähellä on useita eri monikielisiä päiväkoteja ja kouluja.

Puisto suljettuna töiden ajan

Leikkipuisto Ruoholahden piha-alue tulee olemaan käyttäjiltä suljettuna koko rakennustöiden ajan. Leikkipuiston ohjattu toiminta sisätiloissa jatkuu kuitenkin myös rakentamisen ajan. Puiston rakentaminen alkaa lokakuun lopussa ja puiston suunniteltu valmistumisajankohta on syyskuussa 2024.

Lähes vuoden kestävistä kunnostustöistä ei aiheudu suurta haittaa alueen kiinteistöille tai alueella liikkuville. Työt alkavat vanhojen varusteiden ja rakenteiden purkutöillä sekä maanrakennustöillä. Kaivutyöt voivat aiheuttaa ajoittaista melua. Työt tehdään arkisin päiväsaikaan.

Puiston peruskorjauksen urakoitsijana toimii Stara.

Nykyisen leikkipuiston suunnitteli Lars Liljefors vuonna 1994, ja sen pinta-ala on noin 0,75 ha.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi puistosuunnitelman tänä vuonna 23. marraskuuta. Hankkeen tiedot löytyvät kartta.hel.fi-palvelusta, "Katu- ja puistohankkeet" otsikon alta.
 

Leikkipuiston sijainti kartalla
Leikkipuiston sijainti kartalla