Kevään Kaupan polku oli täynnä onnistumistarinoita

Helsingin työllisyyspalveluiden ja Kaupan liiton yhdessä rakentaman Kaupan polku -ohjelman tavoitteena on tutustuttaa osallistujat kaupan alan töihin.
Kaupan polku -harjoittelija Irmeli Tokmannilla. Kuva: Ville Järvinen / Tokmanni

Helsingin työllisyyspalveluiden ja Kaupan liiton yhdessä rakentaman Kaupan polku-ohjelman tavoitteena on tutustuttaa osallistujat kaupan alan töihin kahden kuukauden aikana, saada ohjelmaan räätälöidyistä Stadin ammatti- ja aikuisopiston lähiopetuspäivistä työhön tukea ja löytää itselle urapolku kaupan työhön.

– Ohjelmaa on toteutettu vuodesta 2019 alkaen kaksi kertaa vuodessa ja siihen on osallistunut tähän mennessä jo 70 henkilöä. Osa ryhmistä on kohdistettu alle 30-vuotiaille ja osa yli 30-vuotiaille työnhakijoille. Mukana ovat olleet Kaupan liiton jäsenyrityksistä HOK-Elanto, K-Citymarket Easton, Tokmanni, Clas Ohlson ja Musti ja Mirri, kertoo yrityskoordinaattori Tuulia Rauhala-Kaltio.

– Kaupan ala tarvitsee jatkuvasti uusia työntekijöitä ja alan monipuolisuus takaa sen, että kaikille löytyy mielenkiintoinen rooli, jossa monenlaiset ominaisuudet pääsevät esille, kertoo Kaupan liiton Bate Ismail.

– Pärjätäksesi kaupan alalla, et välttämättä tarvitse aiempaa kokemusta, vaan reipas mieli ja innostuneisuus auttavat alkuun. Kauppa on monimuotoisempi kuin luuletkaan, hän jatkaa.

Kaupan polku onnistui tänä keväänä hyvin. Kaikki neljä osallistunutta yritystä eli K-Citymarket Easton, Tokmanni, Clas Ohlson ja Musti ja Mirri olivat tyytyväisiä työkokeilijoihin, joista enemmistö heistä työllistyi tavoitteiden mukaisesti kesäksi. Osallistujat suorittivat tutkinnon osia liiketoiminnan perustutkinnosta yhteensä 20 tutkinnon osan verran. Suoria näyttöjä oli mukana arvioimassa Ammattiopisto Live.

K-Citymarket Eastonissa Kaupan polku on jo tuttu ohjelma. Yritys on ollut mukana ohjelman alusta alkaen vuodesta 2019. Toistaiseksi K-Citymarket Easton on saanut jokaisesta toteutusryhmästä työntekijöitä, jotka ovat työllistyneet kauppaan ohjelman päätteeksi. Näin käy myös tänä vuonna.

– Tämä on helppo tapa ylittää kynnys ja tulla tutustumaan. On lupa tulla oppimaan ja me annetaan sille mahdollisuus. Kaupan polku ennakoi kaupan sesonkeja, joulua sekä juhannusta ja kesän lomajaksoja. Harjoittelun aikana työtehtävät tulevat tutuiksi ja ammattitaito kaupan alalla vahvistuu, kertoo kauppias Anne Timonen.

K-Citymarket Eastonin työntekijä Lyudmillan eli Lucian työpisteenä oli maito-osasto. Hän on tullut taloon harjoittelijaksi ja on ammatiltaan merkonomi, muttei ollut aiemmin työskennellyt kaupassa. Timonen huomauttaakin maito-osaston olevan yksi niistä osastoista kaupassa, josta on tullut trendiosasto, joka tätä nykyä vaatii paljon asiantuntemusta.

– Olen ollut hyllyttäjänä maito-osastolla ja alueenani ovat olleet mehut. Asiakaspalvelua olen päässyt kokeilemaan ja olen oppinut paljon erikoistuotteista. Meidän maito-osastolla aina kiire ja aina hauskaa. Tämä on aktiivinen työ, jossa pärjään. Tiimi on todella ystävällinen ja olen viihtynyt todella hyvin, Lucia kertoo.

Tokmanni on osallistunut Kaupan polkuun vuodesta 2019, mutta Tokmannin Porttipuiston myymälälle tämä oli ensimmäinen kerta. Myymälään harjoittelijaksi pääsi Irmeli, jolla oli asiakaspalvelusta kokemusta 30 vuoden ajalta ja hänen oli helppo päästä mukaan osaksi tiimiä.

– Meille tämä oli positiivinen kokemus. Saatiin erittäin hyvä työntekijä hyvällä asenteella tiimiin ja sen puolesta oli myönteinen kokemus meille. Varsinkin kovan sesongin alkaessa tarvitaan hyviä työntekijöitä ja tämä on yksi tapa löytää uusia työntekijöitä, sanoo Tokmannin Porttipuiston myymäläpäällikkö Ville Järvinen.

Irmelillä on töiden jatkuminen syksyyn asti varmaa ja siitä eteenpäinkin hän haluaisi jatkaa. Koronatilanteen mukaan mennään sitten loppuvuoden suunnitelmien osalta. Kokemus Kaupan polusta oli Irmelille muutoinkin myönteinen.

– Voin ehdottomasti suositella tätä myös heille, joilla ei ole kaupan alan koulutusta. Kaupan alalla tarvitaan henkilöstöä paljon ja se on mahdollisuus työllistyä. On omasta asenteesta ja halusta kiinni, miten siellä pärjää, Irmeli sanoo.

Myös Clas Ohlson on osallistunut aiemminkin Kaupan polkuun ja rekrytoinut hyviä osallistujia. Clas Ohlsonilla oltiin erittäin tyytyväisiä hyvien hakijoiden määrään ja yritys olisi ottanut mielellään enemmänkin harjoittelijoita mukaan.

– Normaalisti oltaisiin päästy puhumaan ihmisten kanssa isossa rekrytapahtumassa kasvokkain ja tällä kertaa rekrytointi tehtiin koronan takia verkon kautta. Oltiin jopa yllättyneitä siitä, kuinka hyvä taso oli hakijoissa. Nyt on paljon hyviä työnhakijoita liikkeellä, sanoo Vili Reponen Clas Ohlsonilta.

Clas Ohlson olisi halunnut pitää molemmat työkokeilijat, mutta heille tarjottiin työpaikkaa heidän omilta aloiltaan.

– Suosittelen Kaupan polkua muillekin. Se on ihan kiva sillä tavalla, että pääset siihen työhön kiinni. Mulla ei ollut aiemmin mitään kokemusta kaupan alasta ja siinä mielessä oli sopiva ohjelma. Tulin siinä mielessä huonoon aikaan, että myymäläpäällikkö vaihtui juuri kaupan polun aikana, mikä vaikutti minun kokemukseeni, kertoo toinen työkokeilussa olleista henkilöistä Jan.

Musti ja Mirri on yleensä etenkin nuorten työnhakijoiden suosiossa. Tällä kertaa kohderyhmä oli yli 30-vuotiaat. Musti ja Mirri löysi Viikin myymäläänsä Kaupan polun kautta Hannan ja hänenkin osaltaan työt jatkuvat kesän yli. Hannalle ohjelma olikin täydellinen väylä kohti työllistymistä, sillä hän pääsi käymään läpi työnhakuprosessin omilla vahvuuksillaan.

– Harkkarit pääsee meillä harjoittelemaan somen sisällöntuottoa myymälän omaan kanavaan ja perusmyymälän kunnossapitoa ja pikkuhiljaa sitten asiakaspalvelua. Hanna oli toki tehnyt paljon ravintola-alalla asiakaspalvelua. Oli luontainen hyppy hänelle. Ilman muuta kannattaa yritysten lähteä tähän mukaan. Saattaa löytyä sellaisia helmiä, mitä ei muissa hauissa löydy. Voi tulla hyviä onnistumisia, kehuu Viikin liikkeen myymäläpäällikkö Aino Saavalainen.

– On ollut opettavainen kokemus ja jännittää kauheasti, kun alkaa varsinainen työ. Kenelle tahansa suosittelen harjoittelujaksoa ensin koska tässä on aika paljon opittavaa. Niin kuin arvelinkin hakiessani, että pääsee tekemällä oppimaan ja näyttämään oman osaamisensa. Olen aina ollut huono hakemusten kautta työllistymään. Olen tottunut tekemisen kautta pääsemään töihin ja siinä tämä on ollut hyvä, Hanna sanoo.

Kaupan polku-ohjelma jatkuu ensi syksynä ja seuraava rekrytapahtuma on tulossa 6.9. Kohderyhmänä ovat yli 25-vuotiaat kaupan alan töistä kiinnostuneet helsinkiläiset. Lisätietoja löytyy Helsingin työllisyyspalveluiden sivuilta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Teksti: Aleksi Riikonen