Kaupunginvaltuustossa kyselytunti ja Eteläsataman kaavahankkeita

Kaupunginvaltuusto kokoontuu keskiviikkona 10. kesäkuuta. Asialistalla on muun muassa Eteläsataman merkittäviä kaavahankkeita, Sörnäisten metroaseman kunnostusta koskeva hankesuunnitelma ja kyselytunti.
Kaupunginvaltuutettuja valtuustosalissa.
Kaupunginvaltuusto kokoontuu keskiviikkona 10. kesäkuuta. Kuva: Sakari Röyskö

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto on valinnut kyselytunnin kysymyksiksi valtuutettu Nina Suomalaisen kysymyksen asukasvaikuttamisesta palveluyhtiömallissa, valtuutettu Silja Paavolan kysymyksen apuvälinepalvelujen toimivuudesta ja valtuutettu Nora Grotenfeltin kysymyksen kertakäyttöpakkausten vähentämiseen varautumisesta. 

Muita asioita asialistalla ovat muun muassa Eteläsataman arkkitehtuuri- ja designmuseon asemakaava ja asemakaavan muutos sekä Makasiinirannan ja Olympiarannan asemakaava ja asemakaavan muutos.

Arkkitehtuuri- ja designmuseon kaavaratkaisu mahdollistaa uuden museorakennuksen keskeiselle paikalle Eteläsatamaan. Hanke on osa alueen laajempaa kehittämistä. Makasiinirannan ja Olympiarannan kaavaratkaisussa tavoitteena on muuttaa nykyisin suljettu satama-alue kaikille avoimeksi merenranta-alueeksi ja vahvistaa Eteläsataman asemaa Helsingin ydinkeskustassa.

Valtuusto käsittelee myös Sörnäisten metroaseman laituritason talotekniikan ja paloturvallisuuden perusparannuksen hankesuunnitelmaa. Perusparannus on välttämätön korjausinvestointi, joka parantaa metroliikenteen turvallisuutta ja toimintavarmuutta.

Kokousta voi seurata suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalta klo 18 alkaen. Lähetystä voi katsoa myöhemmin tallenteena. Esityslista löytyy kaupunginvaltuuston asiakirjojen sivuilta.