Kansainvälinen muuttoliike on ratkaisevaa Helsingin kaupunkikehityksen kannalta – jäävätkö kansainväliset osaajat Helsinkiin?

Helsingin väestön kasvu nojaa vahvasti maahanmuuttoon. Tämän seurauksena kaupunki on yhä dynaamisempi, ihmisiä tulee ja menee. Vetovoiman ohella korostuu pitovoima. Etninen ja kulttuurinen moninaisuus lisääntyy ja eriytyy edelleen.
Kaavio, joka esittää Helsingin väestönmuutokset vuosina 2010-2025. Näkyvissä ulkomainen ja kotimainen nettomuutto sekä luonnollinen väestönlisäys.

Väestönkasvu maahanmuuton varassa – osa ulkomaalaistaustaisista tulee Helsinkiin kotimaan sisäisessä muuttoliikkeessä

Helsingin väestö on kasvanut 2020-luvulla lähes 40 000 hengellä. Tilastokeskuksen rekisteriaineistosta tehty analyysi osoittaa, että kasvu perustuu suurelta osin kansainväliseen muuttoliikkeeseen. Ulkomaalaistaustaisia muuttaa Helsinkiin suoraan ulkomailta, mutta kasvavassa määrin myös Suomen sisältä. Vuonna 2025 vieraskielisten osuus kotimaisesta nettomuuttovoitosta oli noin puolet.

Ulkomaalaistaustaisten määrän ja väestönosuuden kasvu lisää liikkuvuutta kaupungin väestössä. Moni Helsinkiin muuttanut myös muuttaa joko toisaalle Suomeen, takaisin kotimaahansa tai johonkin muuhun maahan. Tilapäisesti kaupungissa asuva, ”kelluva” väestö kasvaa. Entistä useammalla helsinkiläisellä on juuret muualla ja tulevaisuus toisaalla.

Työperusteisesti Suomeen muuttaneiden määrät ovat viime vuosina kasvaneet Helsingissä. Kuntien välisessä nettomuutossa Helsinki on kuitenkin menettänyt etenkin muulle pääkaupunkiseudulle Suomeen työperusteisesti muuttaneita ja usein hyvin työllistyviä EU-kansalaisia. Opiskelu- ja suojeluperusteisten kotimaisessa muuttoliikkeessä Helsinki on saanut 2020-luvulla jatkuvasti muuttovoittoa.

Moninaisuus kasvaa ja monimutkaistuu

Kansainvälinen muuttoliike on tehnyt Helsingistä myös etnisesti ja kulttuurisesti entistä moninaisemman. Viime aikoina etenkin Aasian merkitys lähtöalueena on korostunut suuresti. Moninaistumiskehitystä korostaa maahanmuuton toisen sukupolven kasvu. Tässä ryhmässä korostuvat somalialaistaustaiset helsinkiläiset. Suomessa syntyneistä ulkomaalaistaustaisista jo kymmenentuhatta on saavuttanut 15 vuoden iän.

– Helsinki on entistä enemmän liikkuvuuden, moninaisuuden ja väestön eriytymisen leimaama kaupunki. Tällä on suuria seurauksia kaupungin kehitykselle ja esimerkiksi palveluiden suunnittelulle, sanoo Helsingin kaupungin erikoistutkija Pasi Saukkonen.