Kuluneena kesänä ennätykselliset 143 helsinkiläisnuorta lähti kokeilemaan yrittäjyyttä Helsingin kaupungin Nuorten kesäyrittäjyys -ohjelmassa. Ohjelma tarjoaa 15–29-vuotiaille nuorille mahdollisuuden kehittää ja testata omaa liikeideaansa käytännössä ja tutustua yrittäjyyteen turvallisesti ohjauksen ja tuen avulla.
Helsingin kaupunki tarjoaa ohjelmiin osallistuville alkukoulutuksen suorittaneille nuorille 300 euron arvoisen yrityssetelin yritystoiminnan alkukustannuksiin. Mukaan ei tarvita valmista liikeideaa eikä aiempaa kokemusta yrittäjänä toimimisesta, vaan tärkeintä on halu oppia uutta.
– Nuorten kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on kasvanut voimakkaasti. Kesäyrittäjyysohjelman paikat täyttyivät ennätysajassa, mikä kertoo siitä, että yhä useampi nuori haluaa etsiä omannäköisiään tapoja työllistyä ja hyödyntää osaamistaan, kertoo Erja Rossi Helsingin työllisyyspalveluiden nuorten yrittäjyyspalveluista.
Kesän aikana nuoret ovat rakentaneet yritysideoitaan hyvin monenlaisista lähtökohdista. Yksi on halunnut ratkaista arjen ongelman teknologian avulla, toinen tehdä harrastuksestaan ammatin, kolmas kehittää palvelun, jolle löysi kysyntää omassa lähiympäristössään.
– Matalan kynnyksen yrittäjyyskokeilut antavat nuorille mahdollisuuden testata omia ideoitaan ja harjoitella yrittäjämäisiä taitoja käytännössä. Kokeilemisen rinnalle tarvitaan helposti saavutettavaa neuvontaa, tukea ja kannustusta, jotta nuoren ei tarvitse ottaa ensimmäisiä askeleitaan yksin, Rossi muistuttaa.