Helsinki isännöi Pohjoismaiden pääkaupunkien oppilaiden urheilukisoja toukokuussa

Perinteiset pohjoismaiset koululaiskisat järjestetään tänä vuonna Suomessa 22.-26. toukokuuta. Helsingin kaupungin isännöimiin kisoihin osallistuu yli 230 oppilasta ja opettajaa Pohjoismaiden pääkaupungeista. Kisat järjestetään Lohjan Kisakalliossa.
yleisurheilukenttä_kuvituskuva
Kuva: AdobeStock

Pohjoismaiden pääkaupunkien eli Helsingin, Kööpenhaminan, Oslon, Reykjavikin ja Tukholman koululaiset kokoontuvat joka vuosi kilpailemaan ja myös tutustumaan naapurimaiden oppilaisiin. Kisoissa pääpaino on luonnollisesti liikunnalla, mutta päivien aikana on paljon muutakin yhteistä ohjelmaa, kuten muun muassa vierailu Helsingin kaupungintalolla apulaispormestari Nasima Razmyarin kutsutilaisuudessa sekä Helsinkiin tutustumista. 

Yli 200 osallistujaa yleisurheilussa, käsipallossa ja jalkapallossa

Pohjoismaisilla koululaiskisoilla on pitkät perinteet: Ensimmäiset kisat järjestettiin vuonna 1948. Helsinki on osallistunut kisoihin vuodesta 1951 lähtien. Tänä vuonna lajeina ovat yleisurheilun viisiottelu, johon kuuluu 100 metrin juoksu, pituushyppy, korkeushyppy, kuulantyöntö ja 800 metrin juoksu, tyttöjen käsipalloturnaus ja poikien jalkapalloturnaus. Jokainen osallistuva kaupunki on saanut nimetä joukkueeseen 16 yleisurheilijaa (8 tyttöä ja 8 poikaa), 10 käsipalloilijaa ja 15 jalkapalloilijaa, jotka ovat tällä hetkellä korkeintaan 7. luokalla. Helsingin joukkueeseen on valittu helsinkiläisten koulujen oppilaita, jotka myös asuvat Helsingissä. Jokaisen maan joukkueessa on 41 oppilasta ja 6 aikuista eli yhteensä 235 osallistujaa.

— Urheilemisen ohella koululaiskisoissa painotetaankin pohjoismaista yhteistyötä, tutustumista osallistuvien maiden kulttuureihin ja yhteisöllisyyttä, Helsingin joukkueenjohtajana toimivat Haagan peruskoulun opettajat Kari Ant-Wuorinen sekä Taina Mastomäki  kertovat ja toivottavat kaikki kisaajat tervetulleeksi. Viralliset avajaisseremoniat pidetään tiistaina 23. toukokuuta Kisakalliossa.