Elielinaukion ja Asema-aukion arkkitehtuurikilpailussa edetään toiseen vaiheeseen

Tuomaristo on valinnut Elielinaukion ja Asema-aukion arkkitehtuurikilpailun ehdotuksista kaksi kilpailuehdotusta kilpailuohjelman mukaiseen toiseen vaiheeseen.
Havainnekuva ehdotuksesta Klyyga Elielinaukiolla ja Asema-aukiolla.

Tuomaristo on valinnut Elielinaukion ja Asema-aukion arkkitehtuurikilpailun ehdotuksista kaksi kilpailuehdotusta kilpailuohjelman mukaiseen toiseen vaiheeseen. Kaupunkilaisten antamia tuhansia kommentteja on kuultu päätöksenteossa. Kilpailun volyymitavoitetta lasketaan. Jatkoon menevät ehdotukset Albero ja Klyyga, jotka vastasivat parhaiten suunnittelualueen ja kilpailuohjelman asettamiin vaatimuksiin.

Elielinaukion ja Asema-aukion asemakaavoitusta edeltävästä ideasuunnittelusta järjestettiin kutsumuotoinen arkkitehtuuri- ja konseptikilpailu, johon kutsuttiin viisi suunnitteluryhmää. Kutsuttujen joukossa oli suomalaisen huippuosaamisen lisäksi myös kansainvälisiä palkittuja toimijoita.

Ensimmäisen vaiheen ehdotuksista järjestettiin Kerro kantasi -kysely, jossa kaupunkilaiset pääsivät kommentoimaan ehdotuksia. Kyselyyn saatiin tuhansia kommentteja, joita on huomioitu osana päätöksentekoa. Tuomaristo on arvioinut työt huhti-toukokuun aikana ja päättänyt etenemisestä toiseen vaiheeseen kahden kilpailuehdotuksen osalta, jotka ovat Albero ja Klyyga.

Kilpailuehdotusten arvioinnissa on painotettu suunnitelmaehdotusten kaupunkitilallista laatua, toiminnallisuutta ja toteutettavuutta. Sopeutuminen historiallisesta arvokkaaseen miljööseen, laadukkaan kävely-ympäristön edellytykset ja toiminnallisen sisällön elinvoimavaikutukset tutkittiin erityisen huolella.

Ajatuksella ja korkealla ammattitaidolla laadittuja suunnitelmia

”Kilpailijat ovat tuottaneet viisi mielenkiintoista ja hyvin erilaista näkemystä ainutlaatuisen alueen suunnittelusta. Jatkoon etenee kaksi ehdotusta. Kaikki ehdotukset on laadittu ajatuksella ja korkealla ammattitaidolla,” kertoo Elielinaukion kehitys Oy:n toimitusjohtaja Vesa Olkkola.

Kilpailun ensimmäinen vaihe on kuitenkin tuonut esiin positiivisten mahdollisuuksien lisäksi myös haasteita asetettujen vaativien tavoitteiden täyttämisen suhteen.

”Kuhunkin ehdotukseen on tehtävä tarkennuksia sekä arkkitehtuurin että laajuuden suhteen, jotta tasapaino toteutuskelpoisuuden, historia-arvojen ja laadukkaiden ulko- ja sisätilojen osalta saavutetaan”, Olkkola sanoo. Tuomaristo kokeekin, että ehdotusten jatkokehittäminen mahdollistetaan sekä ehdotus-kohtaisilla ohjeistuksilla että laskemalla kilpailuohjelman volyymitavoitetta noin neljänneksellä. Näin tarjotaan lisää vapautta suunnittelulle.
Kilpailuohjelma mahdollisti rakentamista myös Asema-aukiolle. Kaikissa ehdotuksissa suunnittelijat näkivät sen kevyen rakentamisen, aukiotilan tai kaupunkivihreän alueena. Tavoitteellinen laajuus on näin ollen näyttäytynyt haastavana uudisrakentaminen kohdistuessa ainoastaan Elielinaukion alueelle.

Toisaalta kilpailu on selvästi osoittanut, että Elielinaukio soveltuu hyvin merkittävälle uudisrakentami-selle mahdollistaen laadukkaan, viihtyisän ja urbaanin sekä toiminnoiltaan rikkaan kävelypainotteisen alueen muodostumisen.

Toinen vaihe käyntiin elokuussa

Tuomaristo on laatinut koosteita kunkin ehdotuksen kehitystarpeista ja esittää ne kilpailijoille toisen vaiheen alkaessa. Lisäksi kilpailuohjelmaan tehdään uudisrakentamisen laajuutta koskeva muutos esiin nousseiden haasteiden ratkaisemiseksi ja suunnittelun liikkumavapauden lisäämiseksi. Tavoitteellista laajuutta lasketaan.

Toisen vaiheen valmistelu käynnistyy välittömästi. Voittaja on tarkoitus julkistaa vuoden päätteeksi joulukuussa.

Uudistushankkeella houkuttelevampi kohtaamispaikka ja elinkeinoelämän keskusta

Elielinaukion ja Asema-aukion alueen uudistushanke on osa laajempaa Helsingin keskustan ja rautatieaseman ympäristön kehittämiskokonaisuutta. Uudistushankkeella vahvistetaan keskustan asemaa houkuttelevana elinkeinoelämän keskuksena ja Suomen merkittävänä työpaikka-alueena, jossa ihmiset kohtaavat ja viettävät aikaa. Osana tätä kehitystä Elielinaukion ja Asema-aukion alueesta tulevine rakennuksineen halutaan luoda viihtyisä, elävä ja palveluiltaan monipuolinen osa kävelykeskustaa. Myös maanalaisten kävely-yhteyksien parantamista tullaan tutkimaan.

Kilpailun järjestäjänä toimii Elielinaukion kehitys Oy yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Elielinaukion kehitys Oy:n muodostavat alueen kiinteistönomistajat Ilmarinen, OP-Vuokratuotto, VR, SOK, Exilion sekä kiinteistökehittämiseen ja -sijoittamiseen erikoistunut Evata Partners. Kilpailun tuomaristossa on mukana kilpailun järjestäjien lisäksi asiantuntijajäsen Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK:sta sekä kansainvälinen ja kotimainen asiantuntijajäsen.

Kilpailua voi seurata verkkosivulla uusieliel.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), jonne päivitetään tietoa suunnittelun etenemisestä.

Tutustu toiseen vaiheeseen valittuihin kilpailutöihin: Albero(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), Klyyga(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Tuomariston yleishuomioita kilpailuehdotuksista (englanniksi): (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)General(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Evaluation of 1st Phase(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)