Uusimmat päivitykset
- Ladataan sisällysluetteloa
Jalankulku ja pyöräyhteys aukeaa 19. joulukuuta
Eteläisen Postipuiston maanrakentamisurakka on edennyt ennakoitua nopeammin ja jalankulun ja pyöräilyn reitti Postiljoonikadulla palaa taas kaupunkilaisten käyttöön 19. joulukuuta.
Reitin kohdalla tehtiin muun muassa vanhan kaatopaikan kunnostustöitä sekä katu- ja kunnallistekniikka.
Reitillä tullaan vielä tekemään vanhan sillan purkutöitä, jonka aikana on mahdollista, että reittiä joudutaan sulkemaan turvallisuussyistä lyhyt aikaisesti. Katkojen aikana on käytössä kiertoreitti ja tästä informoidaan myöhemmin.
Eteläisen Postipuiston maa-aineksista löydetty asbestia – ei aiheuta vaaraa
Eteläisen Postipuiston maanrakennusurakassa on löydetty asbestia alueelle aikoinaan sijoitetusta ja nyt poistettavista jätteistä. Asbestia on löytynyt paikoittain työmaa-alueelta. Asbestin poistotyön tekee asbestitöihin erikoistunut yritys.
Asbestia on löydetty urakka-alueelta pintakerrosten alta paikoittain. Asbestia sisältävät jätekerrokset ovat olleet noin 1,5 metrin syvyydellä nykyisestä maanpinnasta. Asbestin kaivamisesta ja poistamisesta ei aiheudu vaaraa työmaan ulkopuolisille eikä työmaahenkilöstölle.
Asbestinpoisto tehdään aluehallintoviraston ohjeiden mukaisesti
Asbestia sisältävän maan poistaminen tehdään aluehallintoviraston (avi) ohjeiden mukaan. Työn tekee asbestipurkuluvan saanut yritys, jonka työntekijöillä on asbestipurkutyöpätevyys. Asbestityöstä on tehty ilmoitus aville ja työ jatkuu toistaiseksi.
Asbestin kanssa kosketuksissa olevat työntekijät käyttävät valkoisia kertakäyttöhaalareita ja hengityssuojaimia. Työmaalla tehdään myös muuta kuin asbestityötä ja näiden henkilöiden ei tarvitse suojautua em. tavalla.
Asbestin pölyäminen estetään kastelemalla ja pressuilla
Asbestia sisältävät kasat peitetään pressuilla pölyämisen estämiseksi. Kaivaessa sekä lastattaessa maata kuorma-autoihin, maata kastellaan koko ajan pölyämisen estämiseksi. Kastelu on tehokkain tapa estää pölyäminen ja asbestin leviäminen ilmaan. Kuormat pussitetaan kuljetuksen ajaksi ja ne loppusijoitetaan vastaanottopaikassa pussitettuina. Näillä toimenpiteillä estetään asbestin leviäminen ilman mukana.
Ilmamittauksissa ei ole todettu asbestia
Urakoitsija ja kaupunki seuraavat asbestin pitoisuutta ilmasta säännöllisillä mittauksilla. Ilmamittauksissa ei ole todettu asbestia.
Eteläisen Postipuiston työmaalla on myös alueita, joissa varastoidaan alueen täytöissä käytettäviä muita maita. Näissä maissa ei ole todettu asbestia, ja siksi niitä ei ole peitetty.
Postintaipaleelta kaadetaan seitsemän puuta
Eteläisen Postipuiston rakentamiseen liittyen Keskuspuiston reunassa kaadetaan 7 puuta ennen lintujen pesimäaikaa keväällä 2025. Puut joudutaan kaatamaan hulevesiviemärin rakentamisen takia. Viemärilinjan rakentaminen aloitetaan kallioon tehtävällä vaakaporauksella.
Uutta Eteläisen Postipuiston asuinaluetta aletaan valmistella
Urakan pari ensimmäistä vuotta kuluvat entisen kaatopaikan puhdistustöissä. Alueelta kaivetaan pois valtava määrä osin pilaantunutta maata, jonka tilalle tuodaan puhdasta kierrätysmaata muilta työmailta. Sen jälkeen aletaan rakentaa kunnallistekniikkaa eli esimerkiksi katuja, sähkön- ja vedenjakelua sekä katuvalaistusta.
Eteläisessä Postipuistossa on tarkoitus olla asukkaita jo 2030-luvun alkupuolella. Alueen asemakaava sai lainvoiman viime joulukuussa. Eteläisen Postipuiston viereen nousee myöhemmin Keskisen Postipuiston asuinalue, jota suunnitellaan parhaillaan. Niiden pohjoispuolella sijaitsevalla Postipuiston alueella on jo asukkaita.
Urakka alkaa syyslomaviikolla
Eteläisen Postipuiston maanrakennusurakka käynnistyy 14. lokakuuta alkavalla viikolla, joka on Etelä-Suomessa yleisesti syyslomaviikko. Entisen kaatopaikan alue aidataan ja sieltä poistetaan asfaltti.
Eteläisen Postipuiston alueella sijaitsee nykyisin Postin pääkonttori. Lisäksi alueella on läpikulkuliikennettä. Työmaan vuoksi Postiljooninkatu suljetaan jalankulkijoilta ja pyöräilijöiltä eteläosasta entisen Lähetinkadun kohdalta. Väliaikainen reitti kulkee Pakettikadun ja Postintaipaleen kautta, ja se merkitään opastein. Muu liikenne säilyy toistaiseksi ennallaan. Postiljooninkatu avataan uudelleen niin pian kuin mahdollista, mutta työt jatkuvat näillä näkymin vuoden 2025 loppuun tai vuoden 2026 alkupuolelle.
Entisellä kaatopaikalla tehtävistä töistä aiheutuu jonkin verran melua lähiympäristöön. Erityisen häiritsevää melua aiheuttavat työt tehdään arkisin kello 7–22.
Työmaan urakoitsijana toimii GRK Suomi Oy.
Ilmalan aseman viereen syntyy ensi vuosikymmenellä noin 3 500 asuntoa ja 2 000 työntekijän toimistotilat. Vuoden 2028 loppuun kestävässä urakassa kaupunki poistaa maata 1960-luvulla suljetun kaatopaikan alueelta ja tekee muun muassa sähkö-, vesi- ja katutöitä.
Täydennetty 15.10. väliaikaisten reittien merkintätiedolla ja 5.11. tarkemmalla tiedolla Postiljooninkadun uudelleen avaamisesta.