Digitaalisia peruspalveluita tuottava yhtiö on perustettu – toimitusjohtajaksi Katja Artimo

Kaupungin talousarviossa 2022 linjattiin, että kaupungin sisäisten digitaalisten peruspalvelujen tuottamista varten perustetaan in house -yhtiö. Yhtiön perustami
Ilmakuva kaupungista.

Kaupungin talousarviossa 2022 linjattiin, että kaupungin sisäisten digitaalisten peruspalvelujen tuottamista varten perustetaan in house -yhtiö. Yhtiön perustaminen on jatkumoa 2021 toteutetulle toimialojen ja keskushallinnon digitaalisten peruspalvelujen keskittämiselle.

Yhtiöitä on valmistellut viime vuoden joulukuusta lähtien työryhmä, jonka tehtävänä oli saada aikaan suunnitelma yhtiön perustamiseksi, tehdä riittävät selvityksen yhtiön toiminnan käynnistämiseksi sekä varmistaa tarkoituksenmukainen toiminnan organisointi. Yhtiöittämistä on selvitetty tiiviissä yhteistyössä ja avoimesti henkilöstön kanssa.

DigiHelsinki Oy aloittaa toimintansa 1.1.2023

Kaupunginvaltuusto päätti 1.6.22 yhtiön perustamisesta. Ensi vuoden alusta aloittava yhtiö on nimeltään DigiHelsinki Oy ja yhtiön toimitusjohtajana aloittaa ict-palvelujohtaja Katja Artimo.

”Minulla on ilo ja kunnia luotsata DigiHelsinki Oy:tä toimitusjohtajan roolissa osaavan hallituksen ja digitaalisen perustan uskomattoman tekijäporukan kanssa! Kevään yhtiöittämisselvityksen ja kesän lomakauden jälkeen pääsemme käärimään hihat ja yhdessä digitaalisen perustan henkilöstön kanssa edistämään konkreettisia toimenpiteitä yhtiön toiminnan aloittamiseksi”, sanoo Katja Artimo.

Digitalisaatioon panostaminen tukee kaupungin toimintakulttuurin muutosta ja luo pohjaa toiminnan ja palveluiden kestävälle uudistamiselle. Yhtiömuotoinen toiminta luo edellytykset laadukkaiden palveluiden tuottamiselle kaupungin asiakastahoille kustannustehokkaasti.

Lue lisää: 
Valtuustossa Digitaalisen perustan yhtiöittäminen, työterveyshuollon kilpailuttaminen ja 21 aloitetta