Ohjaaja (AMK), Kankarepolun ryhmäkoti

Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut, Perhe-ja sosiaalipalvelut, Kankarepolun ryhmäkoti

Tule mukaan kehittämään Kankarepolun ryhmäkodin työtä ja varmistamaan asukkaillemme turvallinen arki.
Ryhmäkotimme sijaitsee Jakomäessä, meitä varten suunnitelluissa tiloissa.

Pääset mukaan Kankarepolun ryhmäkodin toiminnan kehittämiseen asukkaidemme parhaaksi. Odotamme sinulta joustavuutta, sekä toimeen tarttuvaa työotetta. Työtä teemme kolmessa vuorossa ja työvuorosuunnittelussa voimme ottaa toiveet huomioon. Ohjaaja AMK:na sinulla on halutessasi mahdollisuus arkipäiväpainoitteiseen työhön.

Kankarepolun ryhmäkodissa asuu 20 asiakasta, neljässä eri kodissa. Asukkaamme ovat aikuisia kehitysvammaisia henkilöitä, jotka tarvitsevat ohjausta, tukea ja paljon apua päivittäisissä toimissaan. Haluamme tukea asukkaiden itsenäistä selviytymistä ja osallistumista kodin arkeen omien voimavarojensa mukaan. Teemme asukkaiden kanssa asioita yhdessä, heitä omaan elämäänsä osallistaen. Työtämme kodeissa ohjaa asukkaiden itsemääräämisoikeuden tukeminen.

Henkilökuntaamme kuuluu lähihoitajia, hoiva-avustajia sekä sairaanhoitaja. Työvuoroissa työskentelee 6-8 hoitajaa. Yöaikaan ryhmäkodissa työskentelee kaksi hoitajaa.

Työhösi kuuluu esimerkiksi raportointia, mahdollisesti työvuorosuunnittelua, ohjeiden tekemistä ja perehdyttämistä. Asiakkaiden sosiaalisten asioiden hoitamista esimerkiksi yhteydet edunvalvontaan. Asiakkaiden viriketoiminnan järjestämistä ryhmäkodissa.

Tule meille, jos olet aidosti kiinnostunut työstä kehitysvammaisten parissa ja haluat tarjota asukkaillemme mahdollisuuden kokea osallisuutta ja aktiivista arkea. Voit olla kokenut konkari tai urasi alussa oleva innokas hoito- ja ohjaustaitoinen ammattilainen.

Saat työhösi tukea ja neuvoa, sekä perehdytystä omalta työyhteisöltäsi, sairaanhoitajalta ja vastaavalta sairaanhoitajalta sekä esihenkilöltäsi.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla.

Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän ja voit halutessasi vierailla kaupungin työntekijöiden omalla virkistyssaarella.

Kelpoisuusehto:

Sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8§) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (esim. sosionomi, geronomi tai kuntoutuksen ohjaaja) tai terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinto (esim. sairaanhoitaja) tai yhteisöpedagogi, tai aikaisempi sosiaali- ja terveysalan opistoasteinen tutkinto.

Tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin (pois lukien yhteisöpedagogi).

Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä työnantajalle huumausainetestiä koskeva todistus.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.

Tehtävässä edellytetään vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien rikosrekisteriotteen esittämistä (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 §).

Luemme eduksi Titanian käytön osaamisen.

Sopimusala

SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus

Lisätiedot

Palveluyksikön päällikkö Anne Vainio
anne.vainio@hel.fi,
p. 09 310 69372

Ajalla 30.5-6.6.2025 palveluyksikön päällikkö Sonja Manu-Rajala
sonja.manu-rajala@hel.fi,
p. 09 310 37782

https://www.hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/sosiaali-ja-terveysalan-ammattilaisille

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Sosiaaliohjaaja, Pohjoisen gerontologinen sosiaalityö

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, Arviointitoiminta, Pohjoisen gerontologinen sosiaalityö

Haku päättyy: 4.6.2025 - 16:00
Palvelussuhde: 1.7.2025 - 31.12.2025

Hoitoavustaja, Kontulan seniorikeskus, palkkatuettu työsuhde (2 tehtävää)

Kontulan seniorikeskus, ryhmäkodit 4

Haku päättyy: 5.6.2025 - 15:00
Palvelussuhde: Aloitus palkkatukipäätöksen mukaan, kesto 7kk

Hoitoavustaja, Kontulan seniorikeskus, palkkatuettu työsuhde

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Kontulan seniorikeskus, Ryhmäkodit 5

Haku päättyy: 9.6.2025 - 15:00
Palvelussuhde: Aloitus palkkatukipäätöksen mukaan, kesto 7kk
Katso kaikki ammattialan tehtävät