Haemme yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme Haagan peruskouluun sinua, joka olet motivoitunut tekemään koulunkäynninohjaajan tehtäviä. Kiinnostaako sinua työskentely kehitysvammaisten tai autismin kirjon oppilaiden kanssa?
Koulussamme on aloittanut elokuussa 2025 kaksi vaativan tuen erityisluokkaa: TOI-luokka eli toiminta-alueittain opiskelevien kehitysvammaisten oppilaiden luokka (1.lk) ja EAU-luokka eli pidennetyn oppivelvollisuuden luokka autismin kirjon oppilaille (1.lk). Työtehtävät sijoittuvat joko TOI- tai EAU-luokkaan ja kaikilla valitulla työntekijällä tulee olla valmiuksia työskennellä tarvittaessa molempien luokkien oppilaiden kanssa.
Koulunkäynninohjaajan työtehtäviin kuuluu oppilaan ohjaaminen ja tukeminen koulunkäynnin- ja oppimisprosessin eri vaiheissa sekä ohjaustyöt iltapäivä- ja loma-ajan toiminnassa. Haemme oppilaisiin myönteisesti suhtautuvaa, oma-aloitteista ja innnostunutta työntekijää vakinaiseen tehtävään. Luokissa tehdään työtä tiiminä yhdessä opettajan ja muiden ohjaajien kanssa kanssa. Työntekijältä odotetaan rauhallisuutta, hyvää tilannetajua ja hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Opetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle taitoja, joiden avulla hän suoriutuu elämässään mahdollisimman itsenäisesti. Oppilaat tarvitsevat päivittäisissä toiminnoissa ohjausta, apua ja valvontaa. Hoidollisia työtehtäviä voivat olla esimerkiksi vaipan vaihto, ruokailussa avustaminen ja erilaisten apuvälineiden käyttäminen.
Haagan peruskoulu on yhtenäinen, perinteinen peruskoulu Etelä-Haagassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Koulu toimii kahdessa koulurakennuksessa, Isonnevantien koulurakennuksessa opiskelevat luokat 1-5 ja Viertotien koulurakennuksessa luokat 6-9. Koulussa opiskelee lähes 900 oppilasta.
Työaikasi koulunkäynninohjaajana on 38 h 15 min.
Täyden työajan palkka on 2337,57 €/kk. Lisäksi palkkaan kuuluu mahdolliset KVTES:n mukaiset työkokemuslisät.
Koulunkäynninohjaajat otetaan Helsingin kaupungin palvelukseen ja työsopimukseen kirjataan ensimmäinen toimipaikka. Toimipaikka määräytyy kulloinkin käytettävissä olevien resurssien perusteella ja voi vaihtua vuosittain. Koulujen loma-aikoina koulunkäynninohjaajat ja erityiskoulunkäynninohjaajat työskentelevät kehitysvammaisten ja autististen lasten keskitetyssä lomatoiminnassa. Loma-aikoina toimipaikka voi olla joku muu Helsingin kaupungin koulu. Kesäloma ajoitetaan pääsääntöisesti lomatoiminnan sulun ajalle.
Mitä Helsingin kaupunki tarjoaa sinulle?
Helsingin kaupunki haluaa palkita sinut, uusi, meillä aloittava koulunkäynninohjaaja, joka työskentelet toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden luokassa, pidennetyn oppisvelvollisuuden luokassa tai autismiopetuksen luokassa 2000 € kannustuspalkkiolla! Palkkio maksetaan työntekijälle, joka ei ole aikaisemmin työskennellyt vakituisena koulunkäynninohjaajana Helsingin kaupungilla tai edellisestä työsuhteesta on kulunut vähintään 2 vuotta. Ensimmäinen 1000 euroa maksetaan vakinaisen palvelussuhteen alettua ja loput 1000 euroa maksetaan, kun vakinaista palvelussuhdetta on kulunut 1 vuosi samassa koulussa.
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi! Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten tukea työmatkoihin ja jopa 400 euron kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointiedun. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu soveltuva tutkinto.
Lisäksi tehtävässä edellytetään suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa.
Tehtävään otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rekisteriote.
Sopimusala
KVTES Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
rehtori Johanna Kauppi
09 310 80793
johanna.kauppi@hel.fi