Senaatintorilla osoitetaan tukea Ukrainan itsenäisyyden ja kestävän rauhan puolesta 24. elokuuta

UNITED FOR UKRAINE -tapahtuma kokoaa kaupunkilaisia Senaatintorille sunnuntaina 24.8. kello 15.00 osoittamaan tukeaan Ukrainalle ja ukrainalaisille. Se myös muistuttaa Ukrainan itsenäisyyspäivänä kestävän ja oikeudenmukaisen rauhan ratkaisun tärkeydestä. Ukrainan itsenäisyyttä kunnioitetaan laulun ja puheiden merkeissä Tuomiokirkon portailla lainehtivan auringonkukkameren edessä.
Ukrainan liput liehuvat Senaatintorilla.
Ukrainan kansalliskukka auringonkukka symboloi rauhaa ja periksiantamattomuutta. Kuva: Veeti Hautanen

Ukraina viettää ensi sunnuntaina itsenäisyyspäiväänsä jo neljättä kertaa sodan keskellä taistelemalla itsenäisyytensä puolesta. Inhimillisten kärsimysten kasvaessa ukrainalaisille on entistä tärkeämpää, että muun tuen rinnalla tuemme myös kestävän rauhan ratkaisua ja Ukrainan itsemääräämisoikeutta rauhanneuvotteluissa. Elämme juuri nyt ratkaisevia historiallisia hetkiä, jotka tulevat vaikuttamaan koko Euroopan tulevaisuuteen.

UNITED FOR UKRAINE -tapahtuman ohjelma

Tilaisuus alkaa Senaatintorilla kello 15.

  • Tuomiokirkon kellot soivat minuutin ajan Ukrainan itsenäisyyden kunniaksi
  • Juontaja Justas Stasevskij avaa tilaisuuden
  • Ukrainan kansallislaulu ukrainalaisten kuoron esittämänä
  • Tervehdyssanat, Helsingin kaupungin pormestari Daniel Sazonov
  • Eduskunnan tervehdys, puhemies Jussi Halla-aho
  • Puhe, pääministeri Petteri Orpo
  • Puhe, opetusministeri Anders Adlercreutz
  • Suomen ulkoministerin Elina Valtosen ja Ukrainan suurlähettilään Myhailo Vydoinykin puheenvuorot
  • Laulaja-lauluntekijä Yona esittää ukrainalaisia lauluja suomeksi

Tilaisuuden päättää Ylioppilaskunnan Laulajien tuplakvartetti: Finlandia hymni kello 15.30.

Edellisvuosien tapaan Senaatintori täyttyy tapahtuman aikana Ukrainan kansalliskukista eli auringonkukista.

Tilaisuuden järjestävät Kirkko Helsingissä, Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry ja Mothersforpeace ry yhteistyössä Helsingin kaupungin, Helsingin yliopiston, valtioneuvoston kanslian sekä Ukrainan suurlähetystön kanssa.