Rakastettu Havis Amanda korjataan

Helsinkiläisten rakastama 115-vuotias veistos siirretään vapun jälkeen konservoitavaksi osana suihkulähdekokonaisuuden ja sen ympäristön peruskorjausta.
Kuva: Havis Amandan veistos ja suihkulähde  Kuva: Kimmo Brandt
Kuva: Havis Amandan veistos ja suihkulähde Kuva: Kimmo Brandt

Suihkulähdeaukion korjauksen kesto riippuu mahdollisista arkeologisista kaivauksista, ja työt aukiolla voivat jatkua alustavasti elokuulle 2024 asti. Aikataulu tarkentuu syksyllä 2023.  

Havis Amanda on kokenut kovia

Vuonna 1908 valmistunut suihkulähde pronssiveistoksineen on taitelija Ville Vallgrenin suunnittelema kokonaistaideteos, joka on taiteellisen arvonsa lisäksi kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti erityisen merkittävä.

Patsas on kokenut vuosien varrella kovia muun muassa erilaisten kansanjuhlien aikana, jolloin juhlijat ovat kiipeilleet pronssipatsaan päälle. Lisäksi suolainen ja tuulinen meri-ilmasto on kuluttanut veistoksen pintaa.

“Havis Amandaa on ollut säännöllisesti pienempien ylläpitotoimenpiteiden kohteena, mutta tämä on ensimmäinen tilaisuus tehdä perusteellisia korjaus- ja konservointitoimenpiteitä. Korjaushankkeen aikana pyritään oikaisemaan veistoksen kallistumaa ja vahvistamaan naisfiguurin jalustan rakennetta”, sanoo julkisen taiteen konservaattori Polina Semenova Helsingin taidemuseosta.

Pronssissa olevat halkeamat ja reiät korjataan ja patinoidaan. Lisäksi konservaattori tekee pronssiosille kokonaisvaltaisen pintakonservoinnin.

Myös aukio korjataan

Peruskorjauksessa patsaan vesiallas ja perustukset kunnostetaan. Aukion pinnan painumat korjataan ja perinteinen kiveys palautetaan kunnostustyön päätteeksi. Samalla kunnostetaan myös suihkulähteen tekniikka ja siihen liittyvät putkitukset. Kaivutyöt tehdään arkeologin valvonnassa mahdollisten muinaisjäännöslöytöjen vuoksi.

Aukio aidataan työmaa-alueeksi vapun jälkeen. Maanrakennusurakka aukiolla kestää alustavasti elokuulle 2024 asti. Korjauksen kestoon vaikuttaa, joudutaanko työt keskeyttämään arkeologisten kaivausten takia ja millaisia rakenteita maan alta löytyy.

Aukiolle rakennetaan pysyvä nostopaikka lakituksissa ja teoksen huollossa käytettäville nostureille. 

Vapun juhlinta sujuu normaalisti tänä keväänä

Naisfiguuri ja suihkulähteen reunalla olevat merileijonat irrotetaan ja siirretään konservoitavaksi toukokuun alkupuolella vapun jälkeen. Vapun juhliminen ja patsaan lakitus sujuvat normaalisti tänä keväänä. Vapun 2024 tilanne on tällä hetkellä auki, sillä aukion korjaus voi kestää kesälle 2024.

Havis Amanda kuuluu Helsingin kaupungin taidekokoelmaan, jota HAM Helsingin taidemuseo hallinnoi. Teoksen teknisestä ylläpidosta, kuten vesijärjestelmistä vastaa kaupunkiympäristön toimiala.