Opastettuja luontoretkiä ei toistaiseksi järjestetä

Poikkeustilanteen vuoksi luontoretkiä ei järjestetä ainakaan ennen kesäkuuta.
Retkeilijä kuusimetssä. Kuva: Mira Lainiola.

Huhtikuun alussa alkavat yleensä eri puolille pääkaupunkiseutua suuntautuvat kuntien järjestämät luontoretket. Poikkeustilanteen vuoksi niitä ei järjestetä ainakaan ennen kesäkuuta. Luonto on kuitenkin aina avoinna. Hyödynnä kuntien retkeilyvinkit. 

Pääkaupunkiseudun kunnat eivät järjestä opastettuja luontoretkiä eikä puistokävelyitä vielä huhti−toukokuussa 2020 koronavirusepidemian takia. Tilanne tarkistetaan uudestaan toukokuun lopussa. 

Pääkaupunkiseudun luontoretkikalenterit tulevat jakoon asiointipisteisiin ja kirjastoihin, kun kokoontumisrajoitukset poistuvat ja retkiä voidaan taas järjestää. Retkiä on ohjelmassa marraskuulle asti.

Tutustu lähiluontoon oman perheen kanssa

Omatoimisille luontoretkille kannattaa silti lähteä, kunhan muistaa vältellä suosituimpia luontokohteita ja pitää reilun välimatkan muihin ulkoilijoihin. Nyt on hyvä suunnata lähimetsiin ja tutustua tuntemattomampiin luontokohteisiin.

Helsingin luontokohteet, esitteet ja oppaat löytyvät kootusti osoitteesta www.hel.fi/helsinginluontoon. Sivun kautta löytyvät myös kevään ja kesän aikana päivittyvät uudet verkkosisällöt, kuten ”Tekemistä luonnossa” -vinkit ja pdf-muotoiset luontoesiteet. Puistokävelyihin Helsingissä opastetaan sivulla www.vihreatsylit.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Lähiluontokohteita voi Espoossa etsiä kirjasta Kotinurkilta kallioille – Espoon luontokohteet. Espoo on jaettu kirjassa 13 alueeseen, joten kohteiden löytäminen oman asuinalueen läheisyydestä on helppoa. Löydät kirjan aukeamat myös pdf-versioina osoitteesta www.espoo.fi/kotinurkiltakallioille(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Vantaan ötökkävuoden kunniaksi omaan lähimetsään voi pystyttää lapsille ja lapsenmielisille suunnitellun koppisradan, jonka ohjeet löydät Beetles LIFE -hakkeen sivuilta. Hämeenkylässä sijaitseva Soltorpin luontopolku on suunniteltu erityisesti lapsille.Tällä toiminnallisella luontopolulla pääsee mm. hyppäämään kuin hyppyhäntäinen, ratkaisemaan limasienen labyrinttia ja leikkimään mehiläisellä liftaavaa valeskorpionia.

Löydä luontopolut

Pääkaupunkiseudun lukuisat luontopolut tarjoavat merkittyjä reittejä, joilla et pääse eksymään. Luontopoluilta pääset nauttimaan niin jylhistä havumetsistä kuin lehtojen keväisestä kukkaloistostakin, voit kuunnella purojen solinaa tai ihailla maisemia kallion laelta. Lisää tietoa luontopoluista löydät kunkin kaupungin nettisivuilla.

Kuva: Mira Lainiola.