Oksakoskenpolun pysäköintitalon asemakaava etenee valtuustoon

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 20. lokakuuta esittää valtuustolle Meilahden Oksakoskenpolulle suunnitellun pysäköintitalon asemakaavan hyväksymistä. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Hermanninrantaan toteutettavan uuden koulun, päiväkodin ja nuorisotilojen vuokrahankkeen.
Kaupunginhallituksen istuntosali.
Kaupunginhallitus kokoontuu maanantaisin. Kuva: Sakari Röyskö

Oksakoskenpolun kaavaratkaisu koskee Meilahdessa sijaitsevien lähivirkistysalueen, urheilu- ja virkistyspalveluiden alueen ja yleisen pysäköintialueen asemakaavan muutosta, joka mahdollistaa noin 380 paikkaisen pysäköintitalon rakentamisen. Pysäköintitalo tulisi pääasiassa HUS-yhtymän käyttöön.

Asemakaavan tavoitteena on ratkaista HUS-yhtymän vaativan erikoissairaanhoidon henkilökunnan saatavuuteen ja pysyvyyteen vaikuttava paikoitusongelma siten, että mahdollistetaan uuden maanpäällisen pysäköintitalon rakentaminen Paciuksenkadun lounaispuolelle.

Pysäköintitalo palvelisi HUSin työntekijöitä arkisin klo 6–17 ja muina aikoina läheisen virkistysalueen käyttäjiä. Tavoitteena on sijoittaa pysäköintitalo siten, että alueen luontoarvot huomioidaan.

Lopullisen päätöksen kaavaratkaisusta tekee valtuusto.

Hermanninrannan uuden koulun, päiväkodin ja nuorisotilojen vuokrahanke etenee valtuustoon

Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan myös tilojen vuokraamisen Hermanninrannasta koulun, päiväkodin ja nuorisotoimen käyttöön. Uudishanke tulee vastaamaan akuuttiin, väestönkasvusta johtuvaan tilantarpeeseen alueella.

eQ Yhteiskuntakiinteistöt & YIT Rakennus Oy toteuttavat osoitteessa Vanha talvitie sijaitsevalle tontille päiväkodin, koulun ja nuorisotilat, jotka kaupunki vuokraa 20 vuodeksi. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen käyttöön tulevat tilat 924 lapselle. Nuorisotilojen päivittäinen käyttäjämäärä on 150. Osa tiloista tulee myös ilta- ja asukaskäyttöön.

Tarkoituksena on, että kohde valmistuu kesäkuussa 2029.

Vuokrahanke etenee seuraavaksi kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Kaupunginhallitus hyväksyi päivitetyt työllisyyden edistämisen avustuskriteerit

Kaupunginhallitus vahvisti uudet työllisyyden edistämisen avustuskriteerit sekä päätti uudeksi avustuslajiksi työllisyyden edistämisen pienavustuksen.

Työllisyyden edistämisen avustusta myönnetään toimintaan, joka tukee kaupunkistrategian ja työllisyyspalveluiden tavoitteiden edistämistä sekä vaikuttaa kumppanien mahdollisuuksiin saavuttaa työllistymisen tuloksia. Avustuskriteereissä kiinnitetään huomiota järjestöjen keskinäiseen yhteistyöhön sekä yhteistyöhön työllisyyspalveluiden kanssa.

Uusissa avustuskriteereissä on täsmennetty kohtaa hallintokuluista sekä rajattu avustuksen kohdentamista. Jatkossa toimenpiteillä tulee olla selkeämpi yhteys asiakkaiden työllistymiseen tai työllistymisen edistämiseen. Lisäksi avustuskriteereissä painotetaan helsinkiläisten moninaisuutta sekä toiminnan vaikuttavuutta ja järjestöjen omavaraisuutta.

Samalla kaupunginhallitus päätti uudesta, hallinnollisesti kevyemmästä työllisyyden edistämisen pienavustuksesta, jota voidaan kohdentaa uusien, alkavien tai kertaluonteisten hankkeiden avustamiseen.

Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.