Millaisia ovat tulevaisuuden kestävät korttelit ja piha-alueet? Vastaa kyselyyn ja kerro oma näkemyksesi

Osallistu tulevaisuuden ilmastokestävien ja vehreiden korttelien ideointiin vastaamalla kyselyyn 31.1. mennessä.
Taloyhtiön pihalla. Kuva: Jussi Rekiaro

Ilmastonmuutos ja kaupunkien tiivistyminen asettavat kaupungeille kasvavan tarpeen kehittää myös asuinkortteleita ilmastokestäväksi puistojen ja muiden yleisten alueiden ohella. Millaisessa pihassa sinä viihtyisit? Osallistu tulevaisuuden ilmastokestävien ja vehreiden korttelien ideointiin vastaamalla kyselyyn. Kysely on auki 31.1. asti. Kyselyyn pääset seuraavasta linkistä: Kysely tulevaisuuden viherkortteleista(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Kyselyllä kartoitetaan asukkaiden näkemyksiä pihojen nykyisestä käytöstä sekä toiveita ja tarpeita viihtyisien ja ilmastokestävien pihojen kehittämiseen. Viherkortteleilla ja -pihoilla tarkoitetaan mm. sellaisia korttelipihoja, joissa sade- ja sulamisvesiä hallitaan luontopohjaisilla ratkaisuilla kuten vesiä hyödyntävällä ja puhdistavalla kasvillisuudella. Parhaimmillaan viherkorttelit tarjoavat uusia kohtaamispaikkoja ja virkistäytymismahdollisuuksia asukkaille. Samalla ne lisäävät kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja lieventävät ilmastonmuutoksen vaikutuksia kaupunkialueilla.

Kyselyn tuloksia hyödynnetään kantakaupungin kortteleiden kehittämisessä niin, että huomioon otettaisiin viihtyisyyden lisäksi myös mm. ilmastonmuutokseen sopeutuminen, luonnon monimuotoisuuden edistäminen ja yhteisöllisyyden lisääminen. Kysely on osa Sitran Lab 2 -koulutusohjelman hanketta. Lisätietoa hankkeesta löydät seuraavasta linkistä: Sitra Lab 2: Ratkaisuja luonnosta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)