Metrolla pääsee Kivenlahteen asti lauantaista alkaen

Kivenlahden metroasemasta tulee metron läntinen päätepiste lauantaina 3. joulukuuta, kun metron uusi osuus Matinkylän ja Kivenlahden välillä avautuu. Ensimmäinen juna kohti Kivenlahtea lähtee Vuosaaresta kello 5.07. Rautatientorilta ensimmäinen metrovuoro Espoon Kivenlahteen lähtee kello 5.28. Helsingin keskustasta metron uudelle osuudelle matkustaessasi tarvitset ABC-lipun.
Kivenlahti Länsimetron linjakartalla.
Kuva: Länsimetro Oy

Lippuja voi ostaa HSL-sovelluksella. Lipun voi hankkia myös HSL-kortille ladatulla arvolla asemien kortinlukijoilta. Lippuja saa myös myyntipisteistä, kuten R-kioskeista ja HOK-Elannon myymälöistä. HSL-korttia voi ladata myös verkossa automaattien ja myyntipisteiden lisäksi.

Uusia asemia Kivenlahden ja Espoonlahden lisäksi ovat Finnoo, Kaitaa ja Soukka. Uusilla asemilla ei ole lippuautomaatteja. HSL:n lippuautomaatit jäävät pois käytöstä vuoden 2023 lopulla, minkä takia uusille asemille ei ole hankittu enää automaatteja. Muutos liittyy ensi vuonna asennettaviin uusiin lukijalaitteisiin ja niiden myötä tulevaan lähimaksuun.

Avajaisia juhlitaan uusilla asemilla

Avajaispäivän kunniaksi kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä kutsui Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen vierailulle Espooseen. He tapaavat aamulla Helsingissä ja matkustavat yhdessä metrolla tutustumaan Lippulaivan kirjastoon.

- Metron uusi Matinkylästä Kivenlahteen asti ulottuva osuus on kestävän ja koko metropolialuetta palvelevan julkisen liikenteen kehittämisen kannalta merkittävä askel. Avautuva raideyhteys vahvistaa tiivistyvän metropolialueen liikenteen toimivuutta sekä edistää samalla alueen elinvoimaa ja kilpailukykyä. Metro alkaa pikku hiljaa muistuttaa ison kaupungin oikeaa metroa, pormestari Juhana Vartiainen sanoo.

Metron avajaisten päätapahtuma järjestetään kauppakeskus Lippulaivassa Espoonlahdessa kello 10–16.

Länsimetron osuudella on 13 metroasemaa

Länsimetron matkustajaliikenne alkoi ensimmäisellä vaiheella 2017. Ykkösvaiheen osuus Ruoholahdesta Matinkylään valmistui 2020.  Matkustajaliikenne Matinkylä-Kivenlahti-osuudella alkaa kaksi vuotta myöhemmin. Tällä osuudella on 5 uutta asemaa.

Länsimetron asemat ovat arkkitehtuuriltaan omaleimaisia ja materiaaleiltaan kestäviä metroasemia. Aseman arkkitehtuuri heijastaa kunkin aseman alueen kaupunkikuvaa muun muassa materiaalivalinnoilla sekä valaistuksen ja taiteen avulla. Matkustajan on helppoa erottaa asemat toisistaan. Kaikki asemat ja asemien sisäänkäynnit ovat esteettömiä.