Pesiskentälle tulee täysin uusia katsomorakenteita sekä vanhempia peruskunnostettuja katsomorakenteita, joissa on yhteensä 272 katettua ja 160 kattamatonta istumapaikkaa. Uusien katsomoiden valmistuttua Meilahdessa on yhteensä reilut 1 500 katsomopaikkaa.
Uudet katsomot sijoitetaan kentän kotipesän välittömään läheisyyteen. Lisäksi kentälle tulee uudet WC-tilat sekä entistä paremmat media-, toimitsija- ja kioskimyyntitilat. Näkyvimpien olosuhdeparannusten lisäksi Meilahdessa tehdään myös mm. perustus-, maanrakennus, sähkö-, vesi- ja viemäröintitöitä.
Uudet olosuhteet rakennetaan ripeällä aikataululla noin kahdessa viikossa. Urakka käytännössä alkoi maanantaina 27. huhtikuuta, ja olosuhteiden on määrä valmistua ennen Ykköspesiksen sarjakauden alkamista. Ykköspesiksen, pesäpalloilun Suomen toiseksi korkeimman sarjatason, on määrä alkaa Helsingissä perjantaina 8. toukokuuta.
Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki näkee Meilahden pesäpallokentän olosuhteiden kohennuksessa monipuolisia positiivisia vaikutuksia.
– Harva muistaa, mutta Helsingillä on hyvin vahva historia pesäpallossa. Helsinki on kautta aikain menestynein pesäpallokaupunki, mutta viime vuosikymmenet laji on viettänyt pääkaupungissa hiljaiseloa. Roihun nousu naisten Superpesikseen ja nyt Puna-Mustien pelit Ykköspesiksessä ovat saaneet helsinkiläiset liikkeelle myös pesiskatsomoihin, Arhinmäki kertoo.
– Roihuvuoreen rakennettiin naisten Superpesikseen olosuhteet ja nyt kunnostamme Meilahden vanhaa pesäpallostadionia, jotta yleisö voi seurata myös siellä pesistä kohtuullisissa olosuhteissa. Toivomme, että Meilahden olosuhteiden parantaminen innostaa niin katsomaan kuin harrastamaan pesäpalloa, kuten myös Roihuvuoressa tapahtui, Arhinmäki jatkaa.
Helsinkiläinen pesäpalloseura Puna-Mustat pelaa Ykköspesiksen kotiottelunsa Meilahden kentällä, ja seurassa odotetaan uusia ottelutapahtumia innokkaasti.
– Nyt toteutettavat olosuhdeparannukset antavat meille ja meidän yhteisöllemme mahdollisuuden viedä Puna-Mustien toimintaa kohti Superpesiksen vaatimustasoa, kommentoi Puna-Mustien hallituksen puheenjohtaja Juho Juhantalo.
Myös Puna-Mustissa nähdään olosuhteiden antavan piristysruiskeen myös lajin junioritoiminnalle.
– Uskomme vahvasti, että esikuvien läheisyys ja parantunut yleisökokemus toimivat tärkeinä vetovoimatekijöinä juniorityömme laajentamiselle, Juhantalo jatkaa.
Meilahden kenttä käytössä ympäri vuoden
Meilahden pesäpallokentän käyttö olosuhdeparannuksen jälkeenkin jatkuu aiemmasta totutulla kaavalla. Katsomo- ja oheisrakenteet eivät rajoita kentän peruskäyttöä. Hiekkatekonurmipintainen kenttä on päivisin esimerkiksi koululaiskäytössä, ja kenttä helsinkiläisten vapaassa ja omaehtoisessa käytössä niinä aikoina, kun siellä ei ole seurojen tai yhdistysten varaamia kenttävuoroja.
Lisäksi kenttä jäädytetään talvisin säiden salliessa luonnonjääkentäksi.