Leikkipuistoon hautautuneet jätteet puhdistetaan Länsi-Pasilassa

Länsi-Pasilassa sijaitsevaa Leikkipuisto Sannaa ollaan peruskorjaamassa luontoteemaiseksi leikkipuistoksi. Kaivutöiden yhteydessä leikkipuistosta on löytynyt maaperästä sekajätettä, öljyä sekä asfalttijäämiä. Jätteet poistetaan ympäristöasiantuntijoiden ohjeiden mukaisesti, eikä niistä ole aiheutunut terveyshaittaa leikkipuiston käyttäjille.
Kuvassa imuroidaan maaperästä löytynyttä öljyä.  Kuva: Stara
Kuvassa imuroidaan maaperästä löytynyttä öljyä. Kuva: Stara

Leikkipuisto Sannan peruskorjaustyöt alkoivat toukokuussa ja ovat edenneet kaivutöihin, joissa maaperästä on löytynyt noin metrin syvyydestä sekajätettä, pieniä määriä öljyä sekä pikeä. 

Maa-alue, josta jätteitä on löytynyt, on suhteellisen pieni, arviolta 50 m2. Koko leikkipuisto on kooltaan noin 7290 m2. 

Alueella on tehty pohjatutkimuksia ennen töiden aloittamista, mutta kairauskohtiin ei ole osunut mitään maaperään kuulumattomia materiaaleja. 

Alueella on viime päivinä otettu maaperänäytteitä ja maaperä tutkitaan tarkasti. Maaperätutkimuksissa ei ole tähän mennessä ole löytynyt mitään sellaista, minkä perusteella pilaantunutta maaperää pitäisi puhdistaa ympäristönsuojelulain nojalla. Kun loput jätteet on kaivettu pois, otetaan vielä viimeiset varmistavat maaperänäytteet.

– Valitettavasti haudatut jätteet ja niiden löytyminen aiheuttaa viivästystä hankkeille. Pahoittelemme viivästyksen aiheuttamaa haittaa alueen perheille ja lapsille. Olen keskustellut ympäristötarkastajien kanssa ja jatkossakin leikkipuistossa on turvallista leikkiä, kertoo projektinjohtaja Tea Karjalainen.
 

Puiston työt viivästyvät noin kuukaudella, mutta muita töitä alueella jatketaan 

Löydösten takia, leikkipuiston peruskorjaustyöt viivästyvät arviolta noin kuukauden verran, kun kunnostustapaa selvitetään. Peruskorjauksen pääurakoitsija Stara siirtyy tekemään korvaavaa työtä ympäristössä, esimerkiksi uudistamaan ulkopuolen käytäväverkoston valaisimia. 

Toukokuussa 2024 alkaneessa remontissa leikkipuisto saa muun muassa uusia leikkivälineitä, kuntoilupisteen, lisää vehreyttä ja uuden valaistuksen. Leikkipuisto avautuu arviolta jälleen käyttöön elokuussa 2025. 

Leikkipuisto Sanna sijaitsee Susannanpuistossa Länsi-Pasilassa, aivan Keskuspuiston reunalla. Leikkipuisto rajautuu pohjoisessa Keskuspuistoon johtavaan puistokäytävään, lännessä Keskuspuistoon, etelässä Susannanpenkereeseen ja idässä Maistraatinkatuun. Noin kuudesosa leikkipuistosta on metsäistä ja kallioista aluetta.