Tomi Julkunen istui toimistotyössään tietokoneen äärellä ja mietti ties kuinka monetta kertaa, mitä muuta voisi elääkseen tehdä. Hän oli ollut vuosia toimistotyöläinen, mutta työ tuntui hänen sosiaaliselle luonteelleen liian yksinäiseltä ja yksitoikkoiselta.
– Siinä jokainen naputteli menemään itsekseen. Tunsin vahvasti, ettei tämä oikein enää lähde.
Julkunen tuli ajatelleeksi, että ehkä nuorten parissa voisi tehdä merkityksellistä ja tietyllä tavalla liikkuvampaa työtä. Ei tarvitsisi istua koko aikaa tietokoneen edessä.
– Soitin Helsingin kaupungille jonkin aikaa ajatusta pyöriteltyäni ja kyselin mahdollisuudesta kouluttautua nuorisoalalle oppisopimuksella. Sain vastauksen, että varhaiskasvatuspuolella olisi oppisopimuspaikkoja.
Suoraan syvään päätyyn
Julkusen muutama musiikkiharrastuksesta mukaan tarttunut ystävä suositteli lämpimästi varhaiskasvatusalaa, joten hän päätti kokeilla sitä itsekin.
Julkusella ei ollut tuolloin omia lapsia ja ainoa kokemus pienen lapsen hoidosta oli 1-vuotiaan kummipojan hoitaminen satunnaisesti. Alku oli jännittävää, kun ei tiennyt mitä odottaa.
– Kun ensimmäistä kertaa vaihdoin lapselle vaippaa, en tiedä kumpaa jännitti enemmän, minua vai lasta, Julkunen naurahtaa.
Hän onnistui kuitenkin saamaan vaipan vaihdettua.
– Astuttuani vessasta ulos muu henkilökunta taputti onnistuneen suorituksen johdosta.
Töihin on aina kiva tulla
Kun Julkunen aloitti oppisopimuskoulutuksensa, hän ajatteli, että voisi aina vaihtaa takaisin toimistotyöhön, mikäli varhaiskasvatusala ei tuntuisikaan omalta. Hän suoritti oppisopimuksensa muutamaa kuukautta suunniteltua nopeammin ja on nyt työskennellyt pestissään kiertävänä varhaiskasvatuksen lastenhoitajana 11 vuotta.
– Päivääkään en ole katunut! Päinvastoin, tykkään hirveästi tästä työstä. Missä muussa työssä nimeäsi kiljutaan ilosta ääneen, kun saavut työpaikalle? hän kysyy silmät tuikkien.
Olen pitänyt lapsille muskareita ja soittanut kitaraa lasten leikin taustalla. Se rauhoittaa.
Toinen tärkeä asia Julkuselle on, että hän saa olla neljä tuntia päivästä ulkona.
– Se on parasta! Ei tarvitse marinoitua toimiston nurkassa.
Lupa olla luova
Julkunen on harrastanut kitaransoittoa 8-vuotiaasta saakka ja soittanut sivutoimisesti puoliammattilaisena useissa eri bändeissä. Hän on keikkaillut ja tehnyt myös levyjä. Lastenhoitajana Julkusen on mahdollista tuoda musiikkiharrastuksensa varhaiskasvatustyöhön.
– Olen pitänyt lapsille muskareita ja soittanut kitaraa lasten leikin taustalla. Se rauhoittaa, hän kertoo.
Lapsilta saa myös välitöntä ja rehellistä palautetta.
– Joku saattaa tulla sanomaan, että soitatpa kauniisti, vaikka vasta viritän kitaraa. Toisaalta joku voi todeta, että ihan hirveää rämpytystä, hän nauraa.
Ideat voi viedä heti käytäntöön
Kun Julkunen saa jonkun hauskan tai hullunkin idean, lapset lähtevät innoissaan mukaan ja saattavat myös jatkojalostaa sitä. Luovuutta saa lastenhoitajan työssä käyttää niin paljon kuin vain haluaa.
– Siisteintä on, jos lapset itse keksivät jonkun idean, vaikkapa uuden ulkopelin. Lähden aina itsekin mukaan pelaamaan yhtä innoissani. Esimerkiksi liukumäki-jalkapalloa on tullut pelattua, hän hymyilee.
Lapset ovat aitoja, vilpittömiä ja oikeasti iloisia siitä, että tulen töihin ja olen heille läsnä.
Suurin ero Julkusen aiemman työn bisnesmaailmassa ja kiertävän varhaiskasvatuksen lastenhoitajan ammatissa on Julkusen mielestä se, että lapset eivät tee mitään tahallaan, eivätkä yritä hyötyä muista.
– He ovat aitoja, vilpittömiä ja oikeasti iloisia siitä, että tulen töihin ja olen heille läsnä.
Kiertävän lastenhoitajan työ on myös siksi niin kiitollista, että kun Julkunen saapuu johonkin yksikköön, hän tietää, että häntä oikeasti tarvitaan.
– Kaikki ovat aina iloisia, kun saavun. Vitsailenkin aina, että heitän viitan selkään ja lähden pelastamaan jonkun päivän, Julkunen virnistää.
Kiinnostuitko oppisopimuskoulutuksesta?
Alanvaihtajien oppisopimuskoulutuksiin on nykyään keskitetty haku. Seuraa kanaviamme, niin pysyt ajan tasalla, kun uusia hakuja tulee auki! #helsinkioppii
Töihin kasvatukseen ja koulutukseen
