Kulttuurikeskus Stoaan nousee yhteisötaideteos, jossa kaupunkilaiset visioivat tulevaisuuden Stoaa

Stoan galleriaan 24.–29.10. rakentuva teos on osa Stoan Tulevaisuuslaboratorio-tapahtumaviikkoa, jonka aikana kaupunkilaiset kutsutaan mukaan 2030-luvun Stoan suunnitteluun. Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoassa alkaa näillä näkymin 2020-luvun lopussa mittava perusparannus- ja laajennushanke, joka tuplaa Stoan pinta-alan ja uudistaa merkittävästi sen palveluita. Kaupunkilaisten mielipiteitä ja ajatuksia halutaan kuulla muuttuvan kulttuurikeskuksen suunnittelussa.
Kaupunkilaisten ideoita hyödynnetään Stoan uusien tilojen ja palvelujen suunnittelussa.  Kuva: Helsingin kaupunki
Kaupunkilaisten ideoita hyödynnetään Stoan uusien tilojen ja palvelujen suunnittelussa. Kuva: Helsingin kaupunki

Tulevaisuuslaboratorio -tapahtumaviikon ajaksi Stoan galleriaan nousee kolmiulotteinen, tutkija-taiteilija Lauri Jäntin ja Francisco Trenton suunnittelema yhteisötaideteos 2030°+. Teos rakentuu Stoaan ti 24. – su 29.10. välisenä aikana kaupunkilaisten jättämistä ajatuksista, ideoista ja toiveista liittyen siihen, millainen uudistuva Stoa voisi olla, ja mitä se voisi tarjota helsinkiläisille 2030-luvulla. Ideoita hyödynnetään Stoan uusien palvelujen ja tilojen suunnittelussa. Teoksen rakentamiseen voi osallistua itsenäisesti koko tapahtumaviikon ajan Stoan aukioloaikojen puitteissa.   

– Tulevaisuudessa Stoa haluaa olla itähelsinkiläisen arjen ja kulttuurin keskus. Koko Itäkeskus ja Stoan lähiympäristö muuttuvat voimakkaasti kaavoituksen ja asukkaiden moninaistumisen myötä. Haluamme tutkia asiaa yhdessä kaupunkilaisten kanssa ja kuulla heidän näkemyksiään. Stoan Tulevaisuuslaboratorion tavoitteena on kerätä tietoa ja ideoita kaupunkilaisilta kiinnostavalla ja mukaansatempaavalla tavalla, kertoo Stoan johtaja Antti Sarpo

Kaikenikäiset lähialueen asukkaat otetaan mukaan tulevaisuuden Stoan suunnitteluun  

Lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan 2030°+-yhteisötaideteoksen rakentamiseen tapahtumaviikolla järjestettävillä päiväkoti- ja kouluryhmien ohjatuilla opastuksilla. Alueen nuorten ajatuksia kerätään puolestaan sanataide- ja lyriikka -työpajassa, joissa valmistellaan yhteisötaideteokseen liitettävä äänitaideteos. 

Kaupunkilaisten ideoita ja ajatuksia kartoitetaan myös Stoan tarjoamalla yhteisöllisellä Naapureiden illallisella ke 25.10. Ravintola Skuttassa. Lisäksi eläkeläisille järjestetään omia ideointitilaisuuksia. Tulevaisuuslaboratorio-tapahtumaviikon koko ohjelmaan pääsee tutustumaan Stoan verkkosivuilla osoitteessa stoa.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).  

Kulttuurikeskus Stoassa toimivat tällä hetkellä Helsingin kulttuuripalvelut, Itäkeskuksen kirjasto, Nuorten toimintatalo Kipinä, Työväenopisto ja ruotsinkielinen työväenopisto Arbis sekä Ravintola Skutta. Tulevaisuuslaboratorio-tapahtumaviikko on kulttuurikeskuksen eri toimijoiden yhteinen hanke. 

Stoan aukioloajat: 
ma-to klo 8–20 
pe klo 8–18 
la klo 10–16 
su klo 12–18 

Lisätiedot: 
Antti Sarpo 
Stoan johtaja (tavoitettavissa ti 17.10 ja ke 18.10.) 
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika  
09 310 021689, antti.sarpo@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)   

Minna Roine 
Viestintäasiantuntija 
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika  
09 310 88802, minna.roine@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)