Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto päätti 5.2.2026 kokouksessaan toiminta-avustuksista ja taiteen perusopetuksen avustuksista helsinkiläisille taide- ja kulttuurialan yhteisöille. Toiminta-avustuksia myönnettiin 194 yhteisölle yhteensä noin 12,9 miljoonaa euroa. Näistä kymmenen oli toimijoita, jotka eivät edellisenä vuonna kuuluneet toiminta-avustusten piiriin, ja noin viidenkymmenen yhteisön avustustaso nousi edellisvuodesta. Taiteen perusopetuksen avustusta myönnettiin 44 toimijalle yhteensä noin 5,7 miljoonaa euroa.
Toiminta-avustuksilla tuetaan muun muassa teattereita, tanssiryhmiä, kaupunkikulttuuritoimijoita, gallerioita ja festivaaleja. Taiteen perusopetuksen avustuksilla tuetaan muun muassa musiikin, tanssin, teatterin, sirkuksen ja kuvataiteen opetusta järjestäviä tahoja.
Kokonaisuudessaan kulttuurin avustusmäärärahaa korotettiin noin 317 000 eurolla verrattuna edellisvuoteen. Avustuksia suunnattiin vuosille 2025–2029 laaditun kaupunkistrategian painopisteiden mukaisesti edistämään elävää, saavutettavaa ja yhdenvertaista kaupunkikulttuuria. Taide ja kulttuuri nähtiin merkityksellisinä helsinkiläisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Huomiota kiinnitettiin erityisesti siihen, että erityisryhmiin kuuluvilla henkilöillä olisi taiteen ja kulttuurin tekijöinä tasapuolisemmat mahdollisuudet, ja että lapset ja nuoret pääsisivät tasa-arvoisesti taiteen ja kulttuurin pariin.