
Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n osakassopimuksen muuttamisen ja yhtiön jakautumisen konsernirakennejärjestelyjen toteuttamiseksi.
Kaupunkiliikenne perustettiin vuonna 2021 yhtiöittämällä Helsingin liikenneliikelaitoksen toiminta metron infra- ja liikennöintisopimuksiin liittyviä toimintoja lukuun ottamatta. Helsinki omistaa Kaupunkiliikenteestä noin 99,5 prosenttia ja Vantaa noin 0,5 prosenttia. Osakassopimuksen mukaan Kaupunkiliikenteen toimintaa kehitetään siten, että yhtiö voi siirtyä konsernirakenteeseen. Konsernirakenteen tavoitteena on muun muassa se, että yhtiön seudullinen omistuspohja voi laajeta.
Konsernirakenteeseen siirtyminen toteutetaan hallitusti kahdessa eri vaiheessa vuoden 2026 alusta alkaen. Tarkoituksena on, että Kaupunkiliikenne jakautumalla eriyttää yhtiön raitiotieinfrasta koostuvan liiketoiminnan sekä raitiovaunukalustosta sekä -varikoista koostuvan liiketoiminnan omiksi yhtiöikseen. Lisäksi myöhemmin ja alustavan suunnitelman mukaan vuonna 2028 vastaavanlaisella järjestelyllä konserniin muodostetaan kaksi palveluyhtiötä.
Konsernijaosto käsitteli myös kahta seurantaraporttia: pääkaupunkiseutuyhteisesti raportoitavien HSL:n ja HSY:n toimintaa ja tuloksellisuutta seuraavaa PKS-raporttia tammi-maaliskuulta 2025 ja Helsingin yhteisöraporttia 1/2025. Yhteisöraportin avulla konsernijaosto seuraa kaupungin tytäryhteisöjen toimintaa ja tuloksellisuutta. Tytäryhteisöt raportoivat erikseen määritellyn jaottelun mukaisesti neljännes- tai puolivuosittain.
Kaupunginvaltuusto päätti konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinnasta seuraavalle kaksivuotiskaudelle kokouksessaan 2. kesäkuuta. Uusi kokoonpano löytyy konsernijaoston sivuilta.
Kaikki konsernijaoston päätökset ja mahdolliset äänestykset julkaistaan päätöstiedotteessa. Päätöstiedote löytyy konsernijaoston asiakirjojen sivulta. Konsernijaosto kokoontuu seuraavan kerran 25. elokuuta.