Kipparlahden siltatyömaa etenee aikataulussa

Kipparlahden uusi metrosillan kansi siirretään vanhan kannen paikalle..
Metrojuna ajaa Kipparlahden metrosiltatyömaan ohi.

Lauantaina aloitettiin hieman yli viikon kestävä massiivinen operaatio, kun Kipparlahden uusi metrosillan kansi siirretään vanhan kannen paikalle 17.7. - 25.7.2021. Viikon puoliväliin mennessä työ on edennyt suunnitelmien mukaan.

Työstä johtuen metroliikenne katkeaa tuona aikana Kulosaaresta itään. Samalla metroasemat Herttoniemen ja Mellunmäen/Vuosaaren välillä lippuhalleineen suljetaan. Matkustajilla ei ole tällöin pääsyä asemille eikä asiakkailla asemilla sijaitseviin liiketiloihin. Korvaavasta bussiliikenteestä tiedottaa HSL: https://www.hsl.fi/metrokatko2021(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Samoihin aikoihin Kipparlahdensilmukka suljetaan liikenteeltä 17.7. - 23.7. Sulun aikana, saavuttaessa Kulosaareen Herttoniemestä tai Itäväylältä idän suunnasta, moottoriajoneuvojen kiertoreitti kulkee Kalasataman kautta. Kulosaaresta itään mentäessä käytetään Itäväylää. Lisäksi myös jalankulun ja pyöräilyn reitti kulkee sulun aikana Itäväylän eteläpuolta sekä Hitsaajankatua pitkin. Katso reitit kartasta: https://www.hel.fi/hkl/fi/tama-on-hkl/hkl-rakentaa/metosiltahankkeet-2021/.

Vuonna 1972 valmistuneen sillan rakenteet eivät enää täytä rakenteille asetettuja vaatimuksia eivätkä siten mahdollista metrokaluston kehittämistä. Kipparlahden siltatyömaa valmistuu näillä näkymin lokakuussa 2021. Hankkeen tilaaja on HKL ja urakoitsija Kreate Oy.

Liikennekatkon aikana toteutetaan myös Siilitien ja Sahaajankadun metrosiltojen vahvennushankkeisiin liittyvät kannen valut. Lisäksi liikennekatkoa hyödynnetään tekemällä erilaisia kunnossapitotöitä metroasemilla ja metroradalla. Katkon aikana vaihdetaan esimerkiksi kymmenen Itäkeskuksen vaihdealueilla elinkaarensa päähän tullutta vaihdetta ja raideristeystä, päivitetään Kontulan ja Itäkeskuksen valaistukset led-valoiksi ja uusitaan metroradan alittava Mustapuron rumpuputki Varikkotien ja Itäväylän välisellä osuudella.

Työmailla tullaan työskentelemään metrokatkon aikana vuorokauden ympäri, joten pahoittelemme työstä mahdollisesti aiheutuvaa melua.

Kipparlahden uuden metrosillan kannen siirto-operaatiosta saat lisätietoa viikon aikana HKL:n sosiaalisen median kanavista.