Helsinki viestii myös ulkoalueillaan vastuullisesta toiminnasta epidemian aikana

Helsingin kaupunki aloittaa kuluvalla viikolla väliaikaisten infotaulujen asentamisen kaupunkilaisten suosimille ulkoalueille.
Havainnekuva Helsingin ulkoilualueille asennettavista tilapäisistä infotauluista.

Helsingin kaupunki aloittaa kuluvalla viikolla väliaikaisten infotaulujen asentamisen kaupunkilaisten suosimille ulkoalueille. Infotauluissa muistutetaan kaupunkilaisia pitämään ulkoillessaankin huolta riittävästä turvavälistä, hyvästä käsihygieniasta sekä oikeaoppisesta aivastamisesta.

Lisäksi muistutetaan, että yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty. Laajoilla ulkoalueilla voi toki olla kerralla useita alle kymmenen hengen ryhmiä, mutta sekä ryhmien että niiden jäsenten on pidettävä huolta, että kaikki ovat riittävän etäällä toisistaan.

Infotauluja tullaan asentamaan yli 1 000 kappaletta kohteisiin, joissa normaalisti kohtaa paljon ihmisiä eri toimintojen parissa ja missä erityisesti nyt poikkeusolojen vallitessa on poikkeuksellisen paljon ihmisiä. Näitä ovat muun muassa leikkipuistot, leikkipaikat, skeittipuistot, liikunta-alueet, lintutornit sekä koira-aitaukset. Kylttien asentaminen aloitetaan kuluvalla viikolla ja asennukset jatkuvat vielä ensi viikolla.

Leikkipuistojen irtolelut ja tarvikkeet ovat toistaiseksi pois käytöstä. Lelujen turvallisuudesta ja tarvittavasta puhdistuksesta huolehditaan ennen niiden uudelleen käyttöönottamista.  Tämänhetkisen tiedon mukaan leikkipuistojen osalta ei ole tarvetta leikkivälineiden tavanomaisesta poikkeavaan puhdistamiseen. Kaupunki noudattaa terveysviranomaisilta saatavia ohjeita ja toimii niiden mukaisesti.