Helsingin telakka tarvitsee uusia osaajia, ja ratkaisuksi tähän järjestetään koulutuksia, jotka telakka ja Helsingin työllisyyspalvelut rahoittavat yhdessä. Telakka ja Stadin ammattiopisto (Stadin AO) suunnittelevat koulutuksia tiiviissä yhteistyössä. Ensimmäiset koulutukset käynnistettiin helmikuussa ja niissä koulutetaan hitsaajia, levyseppiä sekä putkiasentajia telakan tarpeisiin.
“Yhteinen tavoite ohjaa yhteistyötä”
Helsingin telakalla osaajatarve kasvaa erityisesti jäänmurtajatilauksien ja laivanrakennusprojektien myötä. Koulutusyhteistyö varmistaa, että telakalle koulutetaan juuri oikeanlaisia työntekijöitä.
Telakan HR Business Partner Lotta Eklundin mukaan yhteistyö Helsingin kaupungin kanssa on ollut johdonmukaista ja tuloksellista. Hänen mukaansa onnistumisen keskeisin tekijä on kumppanien jakama yhteinen tavoite ja sitoutuminen siihen.
– Kaikkia osapuolia yhdistää selkeä ja yhteinen päämäärä, että työnhakijat ja työtehtävät kohtaavat mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti. Helsingin kaupungin osakumppanit ovat osoittaneet vahvaa sitoutumista tähän tavoitteeseen, mikä on luonut hyvän perustan yhteistyölle, Eklund sanoo.
Koulutusten suunnittelussa on pyritty varmistamaan, että niiden sisältö vastaa tarkasti telakan työtehtävissä edellytettäviä taitoja.
– Koulutukset on rakennettu siten, että osallistujat voivat hankkia juuri ne osaamiset, joita työtehtävissä edellytetään. Koulutusten rakenne on tiivis, mutta kestoltaan riittävä, jotta osaaminen ehtii kehittyä muutaman kuukauden aikana, Eklund kertoo.
Hän kiittää Työllisyyspalveluiden ja Stadin AO:n kanssa tehtävän yhteistyön joustavuutta ja toteaa, että räätälöidyt ammatilliset koulutukset ovat yksi keskeisistä ratkaisuista osaajien rekrytoimiseksi. Koulutusten suunnittelussa Stadin AO:n kanssa on pyritty varmistamaan, että niiden sisältö vastaa tarkasti telakan työtehtävissä edellytettäviä taitoja.
Telakan mukaan on tärkeää, että koulutus ja rekrytointi kulkevat käsi kädessä. Tällä hetkellä käynnissä on kaksi koulutusta, joiden etenemistä hän kuvaa myönteiseksi. 29 osallistujalla on mahdollisuus päästä suoraan telakan tehtäviin koulutuksen ja työssäoppimisen kautta.
– Osallistujat ovat osoittaneet korkeaa motivaatiota, ja telakalla on mahdollisuus työllistää koulutuksen onnistuneesti suorittaneita. Telakan työtehtävissä edellytettävät valmiudet varmistavat mahdollisimman sujuvan siirtymän koulutuksesta käytännön työhön, Eklund korostaa.
Räätälöity koulutusmalli tarjolla kaikille työnantajille
Telakka on hyvä esimerkki koulutusyhteistyöstä, jota Helsinki tarjoaa kaikille työnantajille.
Koulutusyhteistyö hyödyntää monipuolisesti Helsingin kaupungin sisäisiä resursseja. Työllisyyspalvelut vastaavat koulutusten hallinnoinnista ja työnhakijaviestinnästä, kun taas Stadin AO tuo koulutuksiin ammatillisen ja pedagogisen osaamisen. Tämä mahdollistaa joustavan ja työtehtävälähtöisen suunnittelun. Kumppanuus vahvistaa kaupungin kykyä reagoida nopeasti eri alojen työnantajien osaajatarpeisiin.
Stadin ammattiopiston koulutuspäällikkö Dan Koskinen korostaa, että koulutusten räätälöinti on mahdollista, kun koulutuksen järjestäjän, työnantajan ja työllisyyspalvelujen yhteistyö on tiivistä ja sujuvaa. Koulutusten sisältöjä valmistellaan jatkuvassa vuoropuhelussa telakan kanssa, jotta opintokokonaisuudet vastaavat työtehtävien todellisia vaatimuksia.
– On ollut ilahduttavaa seurata, kuinka nopeasti osaaminen vahvistuu, kun tavoitteellisuus ja mahdollisuudet kohtaavat, kertoo Koskinen.
Myös Työllisyyspalveluiden tiimipäällikkö Bafrin Eskandari painottaa kaupungin sisäisen yhteistyön vaikuttavuutta:
– Kun suunnittelu-, viestintä- ja koulutuspalvelut toimivat yhtenä kokonaisuutena, tarjoamme työnantajalle toimivan väylän osaavan tekijän saamiseksi ja työnhakijoille voidaan tarjota mahdollisimman suora reitti koulutuksesta työhön.
Huhtikuussa alkavat haut seuraaviin koulutuksiin
Huhtikuussa avautuu haku kolmeen koulutukseen: runkohitsaajan ja levysepän, putkiasentajan ja uutena ammattina sähköasentajan koulutuksiin. Hitsaajan ja levysepän ja putkiasentajan koulutuksien sisällöt ovat samat kuin helmikuussa alkaneissa koulutuksissa. Uusi sähköasentajan koulutus on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä siten, että se vastaa täsmällisesti telakan tarpeisiin.
Työllisyyspalvelut jatkavat telakan rekrytointien tukemista muun muassa kohdennetun työnvälityksen avulla. Lisäksi viestintää koulutuksista tehostetaan, jotta helsinkiläiset ja lähikuntien työnhakijat tavoitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Helsingin kaupungin ja telakan välinen yhteistyösopimus on voimassa vuoden 2029 loppuun, mikä luo pitkäjänteisen perustan koulutusten ja kumppanuuden kehittämiselle.