Mellunmäkeen rakennettavasta Ojapuiston liikuntapuistosta tulee monipuolinen liikkumisen paikka, joka palvelee niin alueen koululaisia kuin muita liikkujia. Uuteen liikuntapuistoon tulee monitoimikenttä sekä täyteaineeton tekonurmikenttä, joka voidaan talvisin jäädyttää myös luistelua varten.
Lisäksi puistoon rakennetaan juoksurata ja yleisurheilun harjoittelupaikkoja. Kenttien läheisyyteen tulee ulkokuntosali.
Puiston rakennustyöt alkavat toukokuussa ja valmistuvat suunnitelmien mukaan loka–marraskuussa. Alueella on jo tehty esirakentamistöitä, jotka valmistuivat vuonna 2025.
Viikin alueen liikuntamahdollisuudet paranevat
Viikinkentän kivituhkapinta saa kesän aikana uuden täyteaineettoman tekonurmen. Kenttä voidaan talvisin myös jäädyttää luistelua varten. Lisäksi rakennetaan juoksurata kentän ympäri ja uusi pituushyppypaikka. Kentän läheisyyteen rakennetaan ulkokuntosali, ja ympäristöä kohennetaan uusin istutuksin.
Viikinkentän rakennustyöt alkavat toukokuun puolivälissä ja valmistuvat suunnitellusti lokakuun loppuun mennessä.
Viikinmäen Maarianmaanpuiston kulunut kenttä muutetaan monitoimikentäksi, johon tulee uudentyyppinen tekonurmi. Tuleva kenttä palvelee jalkapallon, koripallon ja pesäpallon harrastajien lisäksi hyvin mailapelien, kuten sählyn ja maahockeyn, pelaajia.
Maarianmaan puiston kentän rakennustyöt alkavat toukokuun alussa, ja kenttä on tavoitteen mukaan käytettävissä elokuussa koulujen alkaessa.
Mustikkamaan liikuntapuiston kunnostus jatkuu tekonurmen asennuksella
Mustikkamaan liikuntapuiston vaiheittainen kunnostus jatkuu huhti–toukokuussa. Puiston nykyinen kivituhkakenttä muutetaan tekonurmeksi. Täyteaineena käytetään maissirouhetta.
Puiston valaistus uusitaan. Alueelle lisätään roska-astioita, penkkejä, piknik-pöytiä ja pyörätelineitä. Myös pysäköintialuetta kunnostetaan.
Töiden on määrä valmistua syksyllä syys–lokakuussa.
- Hel.fi: Mellunmäkeen rakennetaan uusi liikuntapuisto (9.9.2024)
- Puistosuunnitelma, Viikinkenttä (Kaupunkiympäristölautakunnan päätös 12.12.2023)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
- Puistosuunnitelma, Mustikkamaan liikuntapuisto (Kaupunkiympäristölautakunnan päätös 20.6.2023)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)