Tukkutorin uudistamiselle luodaan suuntaviivoja – asukkailta kaivataan mielipiteitä suunnitelmista

Tukkutorin alueelle suunnitellaan merkittäviä uudistuksia. Niiden pohjaksi on luotu suunnitteluperiaatteet, joiden tavoitteena on säilyttää alueen teollinen tunnelma ja luoda suuntaviivat tulevalle kehitykselle. Suunnitteluperiaatteista voi kertoa mielipiteensä verkkokyselyssä sekä asukaskävelyllä.
Ilmakuva Tukkutorin alueesta.
Tukkutori sijaitsee nopeasti kehittyvien kaupunginosien keskellä.

Tavoitteena säilyttää alueen rouhea tunnelma

Tukkutori on Kalasataman ja Hermannin välissä sijaitseva alue, jossa on ruokaan erikoistunut kaupunkikulttuurikeskus Teurastamo, tukkuliikkeitä ja varastorakennuksia. Kaupungin tavoitteena on säilyttää alueen omaleimainen ja rouhea tunnelma samalla, kun aluetta uudistetaan tulevaisuutta varten. Siitä kehitetään nykyistä avoimempi, viihtyisämpi ja helpommin saavutettava kokonaisuus, jossa kulttuuri, ravintolat, paikallinen ruoantuotanto ja tukkukauppa muodostavat ainutlaatuisen palvelukeskittymän.

Suunnitteluperiaatteiden laatiminen käynnistettiin vuonna 2024. Valmistelun yhteydessä selvitettiin myös mahdollisuutta rakentaa 17 000 -20 000 paikkainen tapahtuma-areena Tukkutorille. Areenaa ei enää olla suunnittelemassa alueelle.

Tukkutorin alue on jaettu suunnitteluperiaatteissa kolmeen toiminnalliseen osaan: Pohjoisosiin raitiolinja 13 varrelle on hahmoteltu asuinrakentamista täydentämään Verkkosaaren ja Hermanninrannan alueita, keskiosissa voisi olla jatkossakin tukkutoimintaa, ja eteläosassa Teurastamon kulttuurialue. Alueella voi siis jatkossakin viihtyä ravintoloissa ja kulttuuritapahtumissa. 

Uusia julkisia tiloja ja parempaa kaupunkiympäristöä

Aluetta kehitetään nykyistä tiiviimmäksi ja kaupunkimaisemmaksi kokonaisuudeksi uudisrakentamisen sekä olemassa olevien rakennusten kehittämisen avulla. Samalla alueelle syntyy uusia julkisia tiloja, jotka täydentävät Teurastamon kaupunkikulttuurialuetta ja lähiviheralueita sekä tarjoavat uudenlaisia mahdollisuuksia virkistykseen ja palveluiden kehittämiseen. Nykyiset ja uudet toimijat voivat kehittää uusilla kaduilla ja aukioilla esimerkiksi terasseja, torimyyntiä, esittelytiloja ja muita palveluita.

Liikennejärjestelyjä parannetaan ja selkeytetään erottamalla raskas liikenne jalankulusta sekä luomalla alueelle uusia turvallisia kulkureittejä, jotka helpottavat liikkumista ja läpikulkua. 

Alueen kaupunkikuvaa parannetaan kehittämällä nykyisiä rakennuksia ja panostamalla uudisrakennusten arkkitehtuuriin. Suunnittelussa huomioidaan Teurastamon ja Sörnäisten vankilan kaltaiset historialliset ympäristöt, ja uusi rakentaminen sovitetaan niiden arvoihin. Myös myymälä- ja tuotantorakennukset suunnitellaan kantakaupunkiin sopiviksi. 

Suunnitteluperiaatteet päätöksentekoon loppuvuoden aikana 
 

Suunnitteluperiaatteista on avattu verkkokysely, johon kaupunkilaiset voivat jättää kommentteja 11. lokakuuta saakka. Kerättyä palautetta hyödynnetään alueen suunnittelun eri vaiheissa.  Suunnitteluperiaatteet kommentteineen esitellään kaupunkiympäristölautakunnalle vielä loppuvuoden aikana. 

Suurempien muutosten aikataulu on vielä avoin. Suunnitteluperiaatteita tehdään, jotta alueen toimijoilla on mahdollisuus varautua tulevaisuuden muutoksiin.  

Suunnitteluperiaatteiden hyväksymisen jälkeen alueelle tehdään tarkempia suunnitelmia, jotka mahdollistavat haluttuja muutoksia. Näitä ovat esimerkiksi asemakaavamuutos uusien rakennusten rakentamiseen, katu- ja puistosuunnitelmat uusien reittien rakentamiseksi ja viheralueiden parantamiseksi.