Koululaisten iltapäivätoiminta on ohjattua toiminta koulupäivän jälkeen, joka on tarkoitettu 1.–2.-luokkalaisille sekä niille oppilaille, joilla on oppimisen tukea koskeva hallintopäätös.
Iltapäivätoiminnassa leikitään, liikutaan ja ulkoillaan toisten lasten kanssa. Lapsi saa iltapäivätoiminnassa myös monipuolisen välipalan.
− Tarjoamme koulupolkunsa alussa oleville lapsille monipuolista, virkistävää ja laadukasta toimintaa koulupäivän jälkeen, perusopetuksen vapaa-ajan palveluiden päällikkö Mervi Tulppo summaa.
Myös huoltajat ovat olleet tyytyväisiä toiminnan laatuun ja siihen, miten se helpottaa perheiden arkea.
− Meille on tärkeää, että lapsella on turvallinen paikka, jonne mennä koulun jälkeen. Lapsi myös viihtyy, kun hän voi leikkiä ja nauttia olostaan kavereiden kanssa, kuvailevat iltapäivätoiminnassa olevan 2.-luokkalaisen Neelan vanhemmat.
Neelan omasta mielestä iltapäivätoiminnassa parasta on kavereiden kanssa leikkiminen ja välipala.
Hae hakuaikana ja varmistat lapsellesi paikan
Vuosittain iltapäivätoimintaan osallistuu noin 11 000 helsinkiläistä lasta. Toimintaa järjestetään kouluilla ja koulujen läheisyydessä, yhteensä noin 250 toimintapaikassa eri puolilla kaupunkia. Toimintaa järjestävät esimerkiksi yhdistykset, yksityiset palveluntuottajat ja leikkipuistot. Ohjattu toiminta kestää kello 16:een tai kello 17:ään saakka.
Iltapäivätoimintaan haetaan aina yhdelle lukuvuodelle kerrallaan. Myös nykyisten ekaluokkalaisten huoltajien pitää siis hakea paikkaa, jos lapsen halutaan osallistuvan toimintaan myös seuraavana lukuvuonna.
Paikkoja jaettaessa ei ole merkitystä sillä, missä järjestyksessä hakemukset ovat saapuneet, kunhan paikkaa on hakenut hakuaikana. Jos paikka ei järjesty juuri siitä toimintapaikasta, josta paikkaa on haettu, lapselle tarjotaan paikkaa toisesta alueen toimintapaikasta.
Jos paikkaa hakee hakuajan jälkeen, hakemus käsitellään vasta elokuussa. Paikan saaminen ei silloin ole varmaa, jos esimerkiksi alueen ryhmiin ei mahdu lisää lapsia.
Tulevien ekaluokkalaisten huoltajat voivat nyt tehdä Wilma-tunnuksen
Iltapäivätoimintaan haetaan Wilmassa, jossa huoltajat muutoinkin hoitavat lapsensa koulunkäyntiin liittyviä asioita.
Syksyllä koulunsa aloittavien lasten huoltajat, joilla ei ole vielä Wilma-tunnusta, voivat tehdä tunnuksen Suomi.fi-tunnistautumisen avulla 16.3.2026 alkaen. Näin huoltaja saa Wilman käyttöönsä jo ennen lapsen koulun aloittamista. Huoltajat, joilla on jo Wilma käytössä, voivat liittää koulun aloittavan lapsensa omaan Wilma-käyttäjäprofiiliinsa.
Ohjeet Wilma-tunnusten tekemiseen löytyvät sivulta hel.fi/wilma.
Jos huoltajalla ei ole mahdollista hakea iltapäivätoimintapaikkaa Wilmassa, hakemuksen voi vaihtoehtoisesti tehdä PDF-lomakkeella. Tarkemmat ohjeet löytyvät verkkosivulta hel.fi/iltapaivatoiminta.
Iltapäivätoiminnan maksut
Iltapäivätoiminta on maksullista, ja maksuun sisältyy välipala ja tapaturmavakuutus. Jos lapsi on toiminnassa kello 16 saakka, kuukausimaksu on 100 euroa. Kello 17 saakka kestävässä toiminnassa maksu on 120 euroa kuukaudessa. Tulojen perusteella huoltaja voi hakea maksun alentamista tai vapautusta maksusta.
Tietoa iltapäivätoiminnan maksuista löytyy verkkosivuilta hel.fi/iltapaivatoimintamaksut.